Maailmanmestarin elämä päättyi traagisesti – edeltäneellä aivotärähdyksellä kohtalokas vaikutus: "Se oli jo melkein hyvästit"

Pyöräilyn olympiahopeamitalisti ja kolminkertainen maailmanmestari Kelly Catlin riisti hengen itseltään vuoden 2019 tammikuussa. Sen taustalla oli Catlinin kokema aivotärähdys, jolla oli kohtalokas vaikutus.

Onnettomuus sattui Catlinin pyöräillessä San Franciscossa. Hän oli kaatunut jyrkässä alamäessä menetettyään pidon tiellä. Catlin ei ollut tapahtuneesta moksiskaan, vaan oli noussut ylös ja jatkanut matkaansa. Catlinin äiti Carolyn kertoo, että tämä oli nauranut tilanteelle. Hän pyysi Catlinia tarkastamaan kypäränsä, johon oli tullut lommot etu- sekä takapuolelle. 

Catlin ei ymmärtänyt, että hän oli kokenut aivotärähdyksen ja seuraavina päivinä kärsi kivusta ja hämmennyksestä. Catlinin perhe kertoo, että hänen mielialansa ja käytöksensä muuttui. Hänestä tuli erilainen ihminen, ahdistunut ja masentunut. Kipu kesti useita viikkoja. Lääkärit eivät osanneet kertoa diagnoosia. Hän jatkoi harjoittelua ja meni Saksaan kilpailemaan maailmancupin osakilpailuun, muttei pystynyt kisaamaan rajun päänsäryn vuoksi.

– Hänen piti jäädä ylimääräiseksi viikoksi, koska ei kestänyt lentokentän valoja ja ääniä, Carolyn kertoo.

Catlin yritti riistää hengen itseltään tammikuussa, mutta epäonnistui.

– Osa hänen aivoistaan tiesi, että se oli liikaa ensimmäisen yrityksen jälkeen. Hän lupasi meille, että ei yrittäisi toista kertaa, Carolyn sanoo.

Kahta kuukautta myöhemmin Catlin löydettiin asunnostaan kuolleena. Hän oli puhunut muutamaa päivää aiemmin siskonsa kanssa puhelimessa ja kertoi hänelle, että harkitsi itsemurhaa.

– Hän sanoi, että jos asiat eivät muutu kuukauden sisällä.. Se oli melkein jo hyvästit, Carolyn toteaa.

Catlin oli julkaissut muutamaa viikkoa aiemmin VeloNews -sivustolla blogipostauksen, jossa kertoi mielentilastaan.

– Totuus on se, että en saa kaikkea suurelta osin toimimaan. Se on kuin veitsien kanssa jönglooraus, mutta pudotan suurimman osan niistä. Useimmat niistä osuvat lattiaan eivätkä minuun, Catlin kirjoitti.

Pyöräilytähden isä uskoo, että kaikki olisi ollut estettävissä, jos hänelle olisi diagnosoitu aivotärähdyksen jälkeinen oireyhtymä. Se on yleinen seuraus aivovauriosta, jonka oireisiin kuuluvat huimaus, päänsärky ja kognitiiviset häiriöt. Catlin oli kokenut useita aivotärähdyksiä elämänsä aikana, mutta kukaan ei löytänyt yhteyttä.

Jos joku olisi tehnyt diagnoosin, olisi Catlinin pitänyt levätä useita viikkoja. Sen sijaan hän jatkoi samaa rataa, mikä esti parantumisen. Catlinin vanhemmat lahjoittivat hänen aivonsa Bostonin yliopistolle aivotärähdyksien vaikutuksien tutkimuksille.

– Emme halua, että kukaan muu urheilija joutuu kokemaan samanlaista. Jos emme saa Kellyä takaisin, niin haluamme vain saada oikeanlaisen tukiohjelman ihmisille ennen kuin on liian myöhäistä. Toivon, että hän olisi yhä täällä, isä sanoo.

Lähteet: BBC, Washington Post, VeloNews.com

Pahaan oloon saa apua ympäri vuorokauden päivystävästä Kriisipuhelimesta numerosta 09 2525 0111. Surunauha ry:n numerot 044 751 9916 ja 044 977 9428 palvelevat arkisin klo 9–15.

Lue myös:

    Uusimmat