20-vuotiaalla Francescalla oli syntyessään seitsemän varvasta ja kahdeksan sormea – pelasi nyt itsensä tenniksen huipputurnaukseen

20-vuotiaalla Francesca Jonesilla oli syntyessään EEC-oireyhtymä, jonka vuoksi hänellä on kahdeksan sormea ja seitsemän varvasta. Nyt britti pelasi itsensä Australian avoimiin karsintojen kautta.

Hän pudotti viimeisellä kierroksella Kiinan Lu Jia-Jingin erin 6-0, 6-1. Britti oli yksi alimmiksi sijoitetuista pelaajista ja onnistui ainoastaan pääsemään karsintoihin poisjääntien ansiosta. Jones voitti karsinnoissa kolme ottelua korkeammaksi sijoitettuja pelaajia vastaan. Voitosta hän nettosi vajaat 100000 euroa, joka on hänen uransa suurin rahapalkinto. 

Suorituksen jälkeen Jones soitti tunteikkaan puhelun vanhemmilleen, joiden luota hän oli muuttanut pois jo 9-vuotiaana liittyäkseen Barcelonassa sijaitsevaan Sanchez-Casal-akatemiaan.

– Heillä ei ollut paljonkaan sanottavaa. Kuulin vain itkua, huutoa ja koirani haukkumista. Se oli tunteikas puhelu, sillä olemme kokeneet paljon yhdessä ja lähdin kotoa jo 9-10 vuotiaana. Silloin menettää paljon kokemuksia vanhempiensa kanssa ja se on raskasta meille kaikille, Jones kertoi.

Jones nousee voittojensa myötä WTA:n rankingissa sijalle 217. Hän oli viime vuoden alussa sijalla 352. EEC-oireyhtymän takia hän joutui viettämään ison osan nuoruudestaan ja uran alkutaipaleesta sairaalassa. Jones on tehnyt useita viritelmiä menestyäkseen tenniskentillä.

Hänellä on mailassaan erittäin pieni grip ja maila on kokonaisuudessaan kevyempi kuin muilla ammattilaisilla. Hän kertoo, että ei näe oireyhtymän olevan este. 

– Olen tehnyt paljon töitä saadakseni voimaa lihaksiin, jotka voivat tukea mahdollisia heikkouksiani. Uskon, että jokaisella ihmisellä on fyysisiä heikkouksia, ellet sitten ole Cristiano Ronaldo tai jotain, Jones totesi.

Jonesilla on edessään Australiaan matkustamisen jälkeen 14 päivän karanteeni. Australian avoimet käynnistyvät 8. helmikuuta.

Lue myös:

    Uusimmat