20 parasta asiaa syksyssä – juuri nyt on hyvä

Syksy on jo siinä vaiheessa, että kesäloma tuntuu enää haalealta muistolta ja arki rullaa tutuissa uomissa. Tässäkin vuodenajassa on kuitenkin paljon hyviä puolia, joista kannattaa nauttia.

  1. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos ei ole töiden jälkeen koko ajan menemässä ja tekemässä.
  2. Ei tarvitse arpoa, tarvitseeko ulkona takkia vai ei – tarvitsee varmasti.
  3. Saa alkaa polttaa kynttilöitä.
  4. Ei tarvitse huolehtia, näkevätkö muut rehottavat ihokarvat.
  5. Lämmin kotiruoka maistuu vieläkin paremmalta.
  6. Televisiosta ei tule pelkästään uusintoja.
  7. Ruohoa ei enää tarvitse leikata.
  8. Pääsee sienestämään.
  9. Siitepölyt alkavat olla menneen kesän pölyjä, joten allergikkokin pystyy taas hengittämään paremmin.
  10. Saa ihastella puiden lehtien väriloistoa.
  11. Aurinkoinen päivä on positiivinen yllätys, koska sellaista ei edes odota näkevänsä.
  12. Rahaa ei kulu samaan tahtiin kuin kesän riennoissa, vaan sitä saattaa jäädä jopa säästöön.
  13. Veronpalautusten saamisenkaan ei ole enää kuin muutama kuukausi.
  14. Voi alkaa haaveilla uusista lomista ja suunnitellakin niitä.
  15. Valoisuus ei valvota illalla.
  16. Kellot siirretään talviaikaan, ja lokakuussa saakin nauttia tunnin ”pidemmistä” yöunista.
  17. Saa taas verhoutua kaikkein mukavimpiin lörppäneuleisiin ja -huiveihin.
  18. Lemmikit eivät läkähdy lenkeillä vaan kirmaavat iloisina kirpeässä ilmassa.
  19. Jos on oikein onnekas, voi syödä tuoreita omenia omalta pihalta.
  20. Voi jo alkaa odottaa arkivapaita, joita on tänä vuonna tiedossa paljon loppuvuodesta: itsenäisyyspäivä, joulupäivä, tapaninpäivä!

Tunnistatko herkulliset rouskut?


Lue myös:

    Uusimmat