Runebergien koti Porvoossa on Suomen vanhin kotimuseo.
Porvoon puutalossa asui kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg hänen vaimonsa, kirjailija Fredrika Runebergin ja kuuden poikansa kanssa. Lisäksi talossa oli palvelusväkeä – neljä piikaa ja renki.
Viimeiset vuodet talossa olivat hiljaisia, kun lapset muuttivat pois ja aivoverenvuodon myötä halvaantunut J. L. Runeberg makasi sairasvuoteellaan.
– Hän on käytännössä maannut tässä sängyssä viimeiset vuodet. Tyynyosa on tässä keskellä huonetta, ja jalkopääty lähellä seinää. Seinällä on peili, jonka kautta Runeberg on katsellut ulos ikkunasta, kertoo J. L. Runebergin kodin yleisötyövastaava Laura Svärd.

Sairashuoneeseen liittyy myös yksi tärkeä Runebergin päivän perinne, jota kodin ikkunasta ihasteltiin – ja ihastellaan edelleen.
Kyseessä eivät ole Runebergin tortut, vaikka niitäkin Fredrika loihti Porvoon kodissa sokerinhimoiselle aviomiehelleen.
Sairashuoneen ikkunan eteen asetellaan joka vuosi J. L. Runebergin muotokuva. Kuva on samalla paikalla, jossa kansallisrunoilija itsekin katseli perinteikästä Runebergin päivän esitystä, vuodesta 1854 alkaen, kun hän täytti 50 vuotta. Perinne jatkuu Porvoossa edelleen.
– Lukiolaisten kuoro tuli laulamaan tuohon Runebergin ikkunan taakse ja siitä alkaen, joka vuosi, Runebergin päivänä on ollut kuoro laulamassa ikkunan takana ja myöhemmin siihen liittyi myös Porvoon vapaapalokunta, Svärd kertoo.
Kirjailijakodin tunnelmaa
Porvoossa sijaitsevassa puutalossa on aistittavissa kirjailijakodin tunnelmaa. Runebergit asuivat talossa 25 vuoden ajan.
Talon kirjoitushuone vapautui vaimon Fredrika Runebergin käyttöön J. L. Runebergin sairastuttua.
Fredrika Runeberg oli aikansa feministi, lahjakas kirjailija-toimittaja, edistyksellinen puutarhuri ja taitava käsitöissä.
– Fredrika luki miehelleen sairasvuoteen vierellä kirjoja kahdeksan tuntia päivässä, Svärd kertoo.
