Tänään vietetään Suomen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin päivää. Kyseessä on liputuspäivä.
Runebergin päivän perinne alkoi vuonna 1854, jolloin Johan Ludvig Runeberg täytti 50 vuotta. Vuosien ja vuosikymmenin aikana päivästä on muodostunut suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin juhlapäivä.
Runebergin päivä on myös tärkeä suomenruotsalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin merkkipäivä.
Runeberg on tehnyt Suomen kansallislaulun, Maamme-laulun, alkuperäisen ruotsinkielisen tekstin Vårt land. Hänen kynästään ovat lähtöisin myös sellaiset suomalaisuutta kuvaavat hahmot kuin Saarijärven Paavo ja vänrikki Stool.
Herkkusuut muistavat päivän myös runoilijan mukaan nimetyistä runebergintortuista, joiden reseptin uskotaan olevan runoilijan vaimon Fredrikan kehittämä.