17-vuotias venäläislupaus teki sensaatiotempun Ranskan avoimissa
Ranskan avoimessa tennisturnauksessa nähtiin keskiviikkona yllätys, kun 17-vuotias venäläinen superlupaus Mirra Andrejeva kellisti turnauksen naisten kaksinpelin kakkossijoitetun Valko-Venäjän Aryna Sabalenkan lukemin 6–7, 6–4, 6–4.
Kaksi kertaa grand slam -turnauksen voittanut Sabalenka kärsi ottelun aikana pahoinvoinnista, ja turnauksen lääkintähenkilökunta kävi hänen pakeillaan useaan otteeseen.
Huhtikuussa 17 vuotta täyttänyt Andrejeva on nuorin kaksinpelin semifinalisti grand slam -tasolla sitten vuoden 1997, kun Sveitsin Martina Hingis jyräsi 16-vuotiaana Yhdysvaltain avointen mestaruuteen.
– Minulla ja valmentajallani oli suunnitelma otteluun, mutta en taaskaan muistanut siitä mitään. Yritän vain pelata siten kuin minusta tuntuu, Andrejeva kuvaili tunnelmiaan kenttähaastattelussa.
Paolini passitti Rybakinan laulukuoroon
Keskiviikon naisten kaksinpelin toisessa puolivälierässä nähtiin niin ikään yllätys, kun nelossijoitettu Jelena Rybakina kärsi tappion, kun Italian Jasmine Paolini kukisti 24-vuotiaan kazakstanilaistähden lukemin 6–2, 4–6, 6–4.
Kaksi vuotta sitten Wimbledonin kaksinpelin mestaruuden voittanut Rybakina kuului turnauksen voittajasuosikkeihin.
Paolinilla oli loistomahdollisuus napata välieräpaikka suoraan kahdessa erässä voitettuaan avauserän ja johdettuaan toista erää syötönmurrolla, mutta Rybakina onnistui venyttämään ratkaisun kolmanteen erään. Ratkaisuerässä italialainen löysi peliinsä jälleen uuden vaihteen.
– Olin hieman liian tunteikas toisessa erässä, mutta sanoin itselleni: se on ok, hän (Rybakina) on hieno mestari, näin voi tapahtua. Yritin vain taistella ja lyödä jokaista palloa. Se toimi ja nyt olen tässä, Paolini iloitsi kenttähaastattelussa.
Turnauksessa 12:nneksi sijoitetulle Paolinille välieräpaikka on uran ensimmäinen grand slam -tasolla. Uransa parasta kautta pelaava 28-vuotias italialainen kohtaa välierissä sijoittamattoman Andrejevan.
Naisten kaksinpelin toisessa välierässä kohtaavat turnauksen ykkössijoitettu Puolan Iga Swiatek ja USA:n kolmanneksi sijoitettu Coco Gauff. Molemmat välierät pelataan torstaina.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää