Nykyajan lapset ovat kasvaneet puhelin kädessä, mutta vielä muutama vuosikymmen sitten oli toisin. Muistatko vielä, millaista elämä oli ennen matkapuhelimia?
Useimmilla meistä on ollut puhelin jo aivan pienestä pitäen, joten kaikki eivät välttämättä muista, tai edes tiedä, millaista elämä oli ennen matkapuhelinten yleistymistä.
Kuulutko sinä kuitenkin siihen harvenevaan joukkoon, joka eli lapsuutensa tai nuoruutensa pelkän lankapuhelimen varassa ilman omaa kännykkää?
Nämä seikat vain ilman kännyköitä eläneet muistavat
1. Odotit ulkona ikuisuuden kaveriasi, joka lupasi hakea sinut tiettyyn kellon aikaan. Myöhästymisistä ei pystynyt ilmoittamaan.
2. Ihastuksesi lupasi soittaa sinulle, ja juoksit kovalla kiireellä vastaamaan jokaikiseen puheluun ennen vanhempiasi.
3. Puhelin oli yleensä kiinni seinässä, joten yksityisten puheluiden puhuminen oli vaikeaa. Tämä jos mikä ärsytti, varsinkin teininä.
4. Muistit ulkoa ystäviesi (tai itse asiassa heidän vanhempiensa) puhelinnumerot.
5. Pystyit soittamaan pilapuheluita ystävällesi, sillä he eivät nähneet, kuka soittaa.


