14-vuotias tyttö joutui ihmiskaupan uhriksi – pakotettiin seksiin tuhannen miehen kanssa

Yhdysvaltalainen tyttö, nyt 17, on haastanut ihmiskaupalle suojapaikan tarjoavan Roosevelt Inn -motellin oikeuteen. Philadelphiassa sijaitseva motelli tunnetaan siitä, että se vuokraa huoneita seksikauppaa varten.

Prostituution ohella motelli tunnetaan myös sekä huumekaupasta että väkivaltarikoksista.

Syytteen nostaneen tytön tarina on tavallinen. Riitauduttuaan perheestään nuori 14-vuotias tyttö ajautui epätoivoissaan väärään seuraan. Lopulta tyttö päätyi seksiorjaksi.

– Tyttöä pidettiin viikkoja ja kuukausia motellissa. Poistua hän ei saanut. Tuona aikana tyttö pakotettiin harrastamaan seksiä noin tuhannen miehen kanssa, lakimies Nadeem Bezar kertoo The Washington Postille.

– Jos hän yritti paeta, portaiden alapäässä oli aina joku varmistamassa ettei niin tapahtuisi, Bezar sanoo.

Syytetty motelli jatkaa ihmiskaupan suojelua

Lakisyyte nostettiin perjantaina. Syytteestä huolimatta motellin omistaja ja henkilökunta eivät ole tehneet asioille mitään. Huoneita vuokrataan edelleen ihmiskauppaa varten.

Pennsylvaniassa tuli vuonna 2014 voimaan laki, joka antaa ihmiskaupan uhreille mahdollisuuden hakea korvauksia kokemistaan kärsimyksistä. Lakimies Bezarin mukaan tytön nostama syyte on ensimmäinen lain aikana tehty syyte. Se, ettei ihmiskauppa tule julki johtuu usein siitä, etteivät uhrit aina tiedä olevansa oikeutettuja korvauksiin tai he pelkäävät kostoa.

Tytön nostamalla syytteellä tavoitellaan yli 50 000 dollarin korvauksia.

Vaikka tytön hyväksikäyttäjä on jo vangittu, asiat ovat vielä kesken.

– Nyt tytön perhe ja lakimies haluavat saada motellinomistajan vastuuseen tapahtumien toteutumisesta, Bezar kommentoi.

Lakisyytteen mukaan motellin henkilökunta on ollut tietoinen hotellissa tapahtuvasta seksuaalisesta toiminnasta. Hotelli johdattaa nettimainoksilla houkutellut ihmiset huoneisiin, jossa prostituoiduiksi vastoin tahtoaan joutuneet tytöt odottavat heitä.

Hotellin omistaja: "on vaikea kontrolloida kaikkea"

Hotellin omistaja Yagna Patel, 72 kuitenkin kieltää tapahtumat. Patel kommentoi perjantaina Philadelphia Inquirelle, että mikäli motellissa tapahtuisi jotakin epähyväksyttävää, motellivieraat poistettaisiin paikalta.

– On vaikea kontrolloida kaikkea, mutta jos uskomme ihmisten juhlivan huoneissa, heitämme heidät ulos, 30-vuotta hotellinjohtajana toiminut Patel vakuuttaa.

Motelliin historiaan mahtuu kuitenkin monenlaista. Bezarin mukaan motellissa tapahtuu prostituution ohella ihmis- ja huumekauppaa. Myös alueen avustava piirisyyttäjä Erin O’Brien vakuuttaa, että hotelli on tunnettu prostituutiosta.

– Useat ihmiset ovat vakuuttuneita siitä, että motellissa harjoitetaan prostituutiota, O’Brien kertoo Inquirelle.

Motellin maine on kiirinyt myös verkkoon. Paikka-arvostelusivustoihin Yelp:n ja TripAdvisoriin kirjattujen kommenttien mukaan motellia pidetään epämukavana ja turvattomana. Kolme vuotta sitten maaliskuussa Youtubeen ilmestyi jopa kuvamateriaalia Roosevelt Inn:ssä käydystä ampumakohtauksesta.

Suurin osa ihmiskaupasta tapahtuu motelleissa

Seksiä myydään hotellin suojeluksessa yllättävän paljon. Hotellit ja motellit ympäri Yhdysvaltoja tarjoavat piilopaikan ihmiskaupalle. 

Kansallisen ihmiskaupan puhelinpalvelun mukaan hotelleissa ja motelleissa raportoidaan tapahtuneen vuosina 2007-2015 yhteensä 1 424 tapausta kaikista 1 867 ihmiskauppatapauksesta. Pelkästään vuonna 2016 raportoitiin 7 572 ihmiskauppatapausta. Ainoastaan 151 niistä tehtiin Pennsylvaniassa.

Bezar toivoo, että lakisyyte olisi viesti koko hotelli ja motelliteollisuudelle.

– Teidän on parempi kiinnittää huomiota siihen, mitä teidän käytävillänne tapahtuu, hän muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat