13-vuotias Erica katosi, mutta ilmoitusta ei tehty vuosiin – veljeltä hirvittävä paljastus oikeudessa

13-vuotias Erica Lynn Parsons nähtiin viimeisen kerran vuonna 2011. Tyttö ilmoitettiin kuitenkin kadonneeksi vasta kaksi vuotta myöhemmin, 30. heinäkuuta 2013. Ericaa ei ole löydetty vieläkään, mutta oikeudenkäynti tytön adoptiovanhempia vastaan kertoo karua kieltä.

Erican ilmoitti kadonneeksi vuonna 2013 tämän adoptioveli James Parsons, kertoo The Charlotte Observer. Jamesin todistuksen mukaan perheen vanhemmat ja muut lapset olivat pahoinpidelleet Ericaa järkyttävästi vuosikausia.

Äiti yllytti lyömään

Jamesin mukaan hänen äitinsä Casey Parsons yllytti lapsia pahoinpitelemään Ericaa ja löi tätä itsekin. Äiti oli muun muassa murtanut Erican sormet taivuttamalla niitä taaksepäin. Tyttöä ei kuitenkaan koskaan viety lääkäriin, vaan hänen käteensä tehtiin kotona kipsi.

Myös isä Sandy Parsons kuritti Jamesin mukaan Ericaa.

– Isä löi häntä nyrkillä pään päälle.

Yhdessä vaiheessa tytön päähän oli Jamesin mukaan tullut kalju kohta rupien takia.

Nykyään 21-vuotias James tunnusti oikeudessa itsekin lyöneensä Ericaa. Hän kertoi osallistuneensa Erican pahoinpitelyyn 5-vuotiaasta lähtien ja lopettaneensa 16 vuoden ikäisenä.

– En enää halunnut lyödä häntä. En voinut sietää sitä.

Ericaa pidettiin myös nälässä. Jos tyttö varasti esimerkiksi keksin, äiti syötti tälle purkin koiranruokaa kostoksi. Tätä tapahtui Jamesin mukaan kuukausittain.

Tyttöä rankaistiin lisäksi nurkassa seisottamalla ja pitämällä tätä komerossa vankina. Joskus tyttö oli siellä niin kauan, että hän teki tarpeensa komeroon.

Oikeudessa todistanut FBI:n agentti kertoi, että makuuhuoneessa sijaitsevasta komerosta oli löydetty Erican verta ja muuta DNA:ta, joka on peräisin joko syljestä tai virtsasta.

Veli näki Erican viimeisen kerran

James Parsons kertoi nähneensä Erican viimeisen kerran marraskuussa 2011, kun tyttö oli jälleen kerran seisonut nurkassa rangaistukseksi.

Seuraavana aamuna Erica oli kadonnut. Vanhemmat olivat lähteneet tuona päivänä kotoa aikaisin aamulla – mikä oli epätavallista – ja palanneet kotiin aamuyhdeksän jälkeen.

Jamesille kerrottiin, että Erica oli lähtenyt asumaan biologisen isoäitinsä luokse. Jamesin mukaan jokin vaikutti kuitenkin olevan vialla.

– Äiti näytti normaalilta. Isä näytti pahoinvoivalta, kuin hän aikoisi oksentaa.

– Äiti meni istumaan nojatuoliin tietokoneen kanssa. Isä, hän tuijotti eteensä katse tyhjänä.

Kun Jamesilta kysyttiin, miksi hän teki katoamisilmoituksen Ericasta vasta liki kaksi vuotta myöhemmin, kertoi tämä epäilleensä ettei häntä uskottaisi.

– Sain vasta silloin kerättyä tarpeeksi rohkeutta mennäkseni poliisin puheille.

Isoäitiä ei ollut olemassakaan

Jamesin ilmoituksesta käynnistyivät tytön etsinnät, jotka myöhemmin johtivat oikeudenkäyntiin adoptiovanhempia vastaan.

Tutkimuksissa paljastui, että isoäitiä, jonka luokse Erica oli muka muuttanut, ei ollut olemassakaan.

Parsonsit olivat adoptoineet Erican pikkulapsena, pariskunta sai tytöstä sosiaaliavustusta tämän kuulo- ja oppimisvaikeuksien takia, kertoo Winston Salem Journal. Erican biologinen äiti Carolyn Parsons oli ollut naimisissa adoptioisä Sandy Parsonsin veljen kanssa. Erican biologinen isä oli kuitenkin toinen mies.

Adoptioäiti Caseyn sisar Robin Ashley kertoi oikeudessa, että hänen sisarellaan oli vaikeuksia sietää tyttöä, koska tämä muistutti häntä tytön oikeasta äidistä.

Erica oli asunut muutamaan otteeseen myös Robin Ashleyn luona. Ashleyn mukaan sisar lähetti tytön hänen luokseen asumaan, koska ei halunnut enää pahoinpidellä tyttöä ja pelkäsi surmaavansa tämän.

Sisar todisti oikeudessa myös siitä, että Ericaa kohdeltiin perheessä kuin pikkuorjaa. Sisar oli huomannut myös tytön sormien olevan vinot.

– Uskon, että ne oli murrettu ja etteivät ne kasvaneet takaisin oikein.

Adoptiovanhemmille tuomio

Erican adoptiovanhemmat joutuivat tytön tapauksesta lopulta oikeuteen, mutta eivät suoraan tämän katoamiseen liittyen.

Vanhempia syytettiin petoksesta, sillä he olivat nostaneet Erican sosiaalitukia sen jälkeen kun tyttö oli jo kadonnut.

Adoptioisä Sandy Parsons tuomittiin petoksesta kahdeksaksi vuodeksi vankilaan tämän vuoden maaliskuussa. Adoptioäiti Casey Parsons sai puolestaan 10 vuoden tuomion.

Tuomari Thomas Schroeder totesi antaneensa kaksikolle kovemman tuomion oikeudessa Erican kohtelusta esitettyjen todisteiden takia.

– Olen tuominnut noin tuhat ihmistä, Schroeder lausui tuomion luvussa.

– En muista yhtään tapausta, joka olisi vaivannut minua yhtä paljon.

Adoptiovanhemmat eivät todistaneet oikeudenkäynnissä lainkaan.

Tuomari: Teitte jotain kamalaa tytölle

Vaikka oikeudenkäynti ei koskenutkaan varsinaisesti Erican katoamista, tuomari totesi lausunnossaan uskovansa, että vanhemmat ovat surmanneet tytön.

– Sinä ja aviomiehesi olette vastuussa Erican kuolemasta, Schoeder totesi Casey Parsonsille.

– Sinä ja miehesi teitte jotain kamalaa, kamalaa hänelle. Mitä hänelle tapahtui, vain te ja Jumala tiedätte. Yön pimeydessä, te teitte jotakin hänelle.

Parsonsien oikeudenkäyntiä oli seuraamassa myös Erican biologinen äiti Carolyn Parsons.

– Tyttärelläni on ollut hirvittävä elämä. Häntä kohdeltiin todella huonosti. Olen todella pahoillani hänen puolestaan, Carolyn Parsons kommentoi Fox-uutiskanavalle.

– Olisinpa tiennyt tämän.

Äiti kertoi uskovansa, että Erica on kuollut

– Sydämessäni, sielussani tiedän, että lapseni ei ole enää elossa.

– Mutta ennen kuin löytyy ruumis tai DNA:ta tai jonkinlainen varmistus FBI:lta, että hän on kuollut – älkää lakatko etsimästä, älkää lakatko rukoilemasta, älkääkä luopuko toivosta.

Oikeustalon ulkopuolella äiti totesi myös olevansa varma, että Casey ja Sandy ovat vastuussa hänen tyttärensä kuolemasta.

– Mitäkö sanon Caseylle ja Sandylle? Nauttikaa päivästänne helvetissä. Minä nautin siitä.

Ericaa ei ole edelleenkään löydetty. FBI on luvannut tytön löytymiseen johtavasta vihjeestä 25 000 dollarin palkkion.

 

Lue myös:

    Uusimmat