12-vuotiaan koira lähti karkuun, tyttö lähti perään – molemmat jäivät auton alle

Yhdysvalloissa 12-vuotias tyttö ja tämän koira menehtyivät jäätyään auton alle viikonloppuna Virginiassa, kertovat muun muassa Daily Mail ja People.

Yllä olevalla videolla puhutaan surusta. Tutkijan mukaan siitä ei tarvitse selvitä.

12-vuotias Jennarae Goodbar koulutti koiraansa Cashiemomoa eli Cashia kotinsa pihalla lauantaina, kun koira yhtäkkiä lähti juoksemaan läheistä, vilkasta valtatietä kohti. Koira oli ilmeisesti saanut vainun naaraasta.

Jennarae yritti epätoivoisesti saada rakkaan koiransa kiinni, joten myös tyttö juoksi tielle. Paikallisten lähteiden mukaan molemmat juoksivat auton eteen, joka ei ehtinyt pysäyttää ajoissa. Jennarae ja Cash jäivät auton alle.

Valitettavasti yliajaja oli myös perheen ystävä. Jennarae ja Cash kuolivat tapahtumapaikalla.

"Hän rakasti koiriaan"

Tytön äiti Donna Jean Stuples kertoo, että Jennaraen ja Cashin suhde oli todella erityinen. Tyttö oli ostanut koiran omilla rahoillaan ja hoiti sitä kuin "omaa vauvaansa".


Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Äiti kertoo, että Jennarae ja Cash haudataan yhdessä tulevana lauantaina.

– Jennarae pitäisi muistaa sinä maaseudun tyttönä, joka aina hymyili, ei ollut koskaan negatiivinen, saattoi vaihtaa cowboy-saappaista ja housuista mekkoon ja Converseihin salamannopeasti, kerrotaan The News-Gasetten sivuilla julkaisemassa muistokirjoituksessa.

– Hän rakasti perhettään, hän rakasti ystäviään, hän rakasti koiriaan, kissojaan, marsuaan ja metsästys- ja softball-perheitään.

Paikalliset ovat tuoneet perheelle ruokaa ja auttaneet heitä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ystävät ovat myös muistaneet Jennaraeta varainkeruukampanjalla, jonka tarkoituksena on auttaa perhettä kattamaan kuolemasta aiheutuneita kuluja.

Paikalliset viranomaiset tutkivat vielä onnettomuutta.

Lue myös:

    Uusimmat