Mainos

11 asiaa, joita yhdenkään yli parikymppisen ei tulisi pyydellä anteeksi

Kasvata itsevarmuuttasi ja paranna mieltäsi luopumalla seuraavien asioiden anteeksipyytelystä.

Kuulutko sinäkin niihin ihmisiin, jotka pyytelevät päivän aikana anteeksi lukuisia asioita? Vaikka anteeksipyynnöistä ei varsinaisesti ole haittaa, aivan kaikista asioista ei tarvitse olla pahoillaan.

1. Ulkonäkö

”Anteeksi, minulla ei ollut aikaa meikata aamulla.”

Monet naiset sortuvat pyytämään anteeksi niin meikkejään, huonoa hiuspäivää kuin vaatetustakin. Mutta jos olet tyytyväinen ulkonäköösi ja tunnet olosi hyväksi ja itsevarmaksi, sinun ei tarvitse selitellä tai pyydellä ulkonäköäsi anteeksi keneltäkään.

2. Kieltäytyminen

”Anteeksi, mutta en voi lähteä ulos torstaina.”

On todella helppo sanoa kyllä kaikille suunnitelmille ja huomata vasta myöhemmin, että olet kiireinen seuraavat kolme viikkoa. Välillä on ihan aivan hyväksyttävää sanoa ei ystävien suunnitelmille. Sinun ei tarvitse tuntea asiasta syyllisyyttä, sillä jokainen tarvitsee silloin tällöin omaa aikaa.

3. Avun pyytäminen

”Anteeksi häiriö, mutta voitko näyttää, kuinka tämä toimii?”

Jos vaihtoehtoina ovat tärkeän työn tekemättömyys tai avun pyytäminen, esimiehesi haluaisi sinun taatusti valitsevan jälkimmäisen vaihtoehdon.

4. Tunteiden näyttäminen

”Tiedän, ettei minun pitäisi tuntea näin, enkä voi pyytää asiaa liikaa anteeksi.”

Et voi kontrolloida tunteitasi, joten miksi pyytää niitä anteeksi? Tunteiden katuminen ei kannata, sillä ratkaisevaa on se, kuinka käsittelet niitä.  

5. Kerrot mielipiteesi

”Olen pahoillani, mutta en ole asiasta samaa mieltä.”

Sen, että olet rehellinen itsellesi ja kerrot tunteesi rehellisesti, ei pitäisi olla asia, jota tulisi pyydellä anteeksi. Saatat nimittäin katua myöhemmin sitä, ettet ollut tilanteessa rehellinen.

6. Et vastaa viesteihin välittömästi.

”Anteeksi myöhäinen vastaus...”

Totuus on, että olemme kaikki kiireisiä, eikä aika aina riitä sekä työ- että kotisähköpostien, saati sitten kaikkiin puhelimeen tulleiden viestien vastaamiseen. Myöhäistä vastausta ei kannata pyydellä anteeksi, sillä parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

7. Olet sairas

”Olen oksentanut koko yön, anteeksi, mutta voinko olla tänään poissa töistä?”

Kun sairastut, sinusta saattaa tuntua, että saatat työkaverisi pulaan. Sairastumista ei kuitenkaan voi ennakoida, eikä siitä myöskään tulisi olla pahoillaan. Älä tunne syyllisyyttä siitä, että annat kehollesi sitä, mitä se tarvitsee, eli lepoa. 

8. Saavutuksesi

”Olen todella pahoillani, mutta minulle ei ole varaa/autoa/en ole saanut aikaan...”

Jokainen yli parikymppinen luo paljon paineita itselleen, eikä mikään tunnu koskaan riittävän. Anna itsellesi armoa, äläkä pyytele anteeksi nykyistä tilannettasi, vaan ole ylpeä kaikesta siitä, mitä olet saanut aikaan.

9. Asioita, joita et pysty kontrolloimaan

”Anteeksi, että lapset käyttäytyivät huonosti/bussi oli myöhässä...”

Kukaan meistä ei pysty hallitsemaan elämässään aivan kaikkea. Jos yrität pyytää anteeksi aivan kaikkia tilanteita, joudut hokemaan anteeksipyyntöä aamusta iltaan. Siitä ei hyödy kukaan. 

10. Olet peloissasi

”Anteeksi, lentäminen ei ole minusta kovin mukavaa...”

Jokainen meistä pelkää jotain, eikä omia pelkoja tulisi hävetä. Toisten pelot tulisi hyväksyä samaan tapaan kuin omatkin pelkotilat. 

11. Olemalla oma itsesi

Älä pyytele anteeksi sitä, kuka olet. Jos joku ei pidä aitoudestasi, hänen on ehkä aika mennä.

Jos syyllisyys painaa, tutustu videon vinkkeihin.

1:32

Lähde: Cosmopolitan

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.