Mökkiläisen sirutettu Lutu-kissa lopetettiin villikissana – omistaja yritti epätoivoisesti ehtiä apuun

Eläinlääkäri lopetti loukutetun lemmikkikissan villikissana tarkistamatta eläimen sirua. Syyttäjä piti tekoa vahinkona, eikä nostanut syytteitä asiassa.

Tapahtuma sattui elokuussa 2022 Leppävirran Konnuksen alueella, jossa oli noihin aikoihin ongelmia villikissojen kanssa. Kissapopulaatiota pyrittiin hallitsemaan viranomaisten ja eläinsuojeluyhdistyksen toimin.

Tapahtuma-aikaan kaksi yksityishenkilöä loukutti kissoja alueella ja sai kiinni erään mökin pihalta kiinni kissan. Kaksikko toimitti eläimen valvontaeläinlääkärille villikissana.

Valvontaeläinlääkärin mukaan kissa oli vaisu, sen silmät näyttivät sokeilta, vatsa oli roikkuva ja selkäranka erottui. Valvontaeläinlääkäri päätti, että kissa lopetetaan ja lopetuksen suoritti toinen eläinlääkäri.

Myöhemmin selvisi, että kissa olikin sirutettu Lutu-kissa ja se oli otettu kinni omistajansa mökin pihalta. 

Omistaja ei ehtinyt pelastaa kissaa

Omistaja huuteli kissaansa tapahtuma-aikaan ja ihmetteli, kun kissaa ei näkynyt missään. Sitten hän huomasi kaksi kissoja loukuttanutta naista.

Mies kysyi loukuttajilta, olivatko nämä ottaneet kiinni hänen kissansa. Naiset kertoivat ottaneensa kiinni tiineenä olevan tyttökissan.

Mies palasi kotiinsa ja huomasi nyt loukuttajien jättämän viestin, että hänen pihaltaan oli otettu kiinni kissa. Valvontakamerakuvasta paljastui, että kyseessä oli mökinomistajan Lutu-kissa ja toinen naisista oli nostanut kissan syliinsä luullessaan sitä villikissaksi.

Tämän jälkeen naiset olivat panneet kissan loukkuun ja kuljettaneet sen lopetettavaksi.

Mies ajoi oikopäätä eläinlääkäriin pelastaamaan lemmikkiään, mutta hänen Lutu-kissansa oli ehditty jo lopettaa.

Mökki vastapäätä autiotaloa

Miehen mökki sijaitsi paikassa, jossa tien toisella puolella sijaitsi villikissoja vilisevä autiotalo. Villikissoja oli aiemmin loukutettu mökin pihalla, eikä loukuttajat tienneet, että mökin omistajallakin oli kissa.

Poliisi tutki tapahtumia kissan loukkaneiden yksityishenkilöiden osalta varkautena ja valvontaeläinlääkärin osalta vahingontekona sekä tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena.

Syyttäjä totesi, että ratkaisussaan, että molempien eläinlääkärien virkavelvollisuus oli selvittää heille toimitetun kissan alkuperä sekä kiinniottopaikka ja -tapa tarkemmin. Lisäksi heidän olisi pitänyt tarkistaa, löytyykö kissalta siru.

–  Nämä toimenpiteet huomioiden heille olisi tullut ilmi, että kyseessä on löytökissa eikä villikissa. Tältä osin (eläinlääkärien nimet) toiminta on ollut huolimatonta, syyttäjä totesi ratkaisussaan.

– Lisäksi katson, että nämä toimenpiteet ovat sillä tavalla keskeisiä eläinlääkärin tehtävään kuuluvia toimia, että niiden laiminlyöntiä ei ole pidettävä vähäisenä. Näin ollen asiassa olisi todennäköiset syyt nostaa syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuudenrikkomisesta.

Kenellekään ei syytteitä

Kissa ei kuitenkaan eläinlääkärien arvion mukaan ollut rotukissa. Laissa lemmikit rinnastuvat esineisiin.

– Vaikka lemmikki on omistajalleen arvokas jo olemassa olollaan, eikä sen rahallista arvoa omistajalle voida samalla tavalla mitata, arvioitaessa eläinlääkäreiden menettelyä vain oikeudellisesta näkökulmasta, kyse on ollut arvoltaan vähäisen eläimen lopettamisesta, syyttäjä totesi ratkaisussaan.

Näistä syistä syyttäjä piti huolimattomuutta ja virkavelvollisuuden rikkomista varsin vähäisenä ja jätti syytteen nostamatta eläinlääkäriä vastaan. Syyttäjä ei myöskään pitänyt tekoa tahallisen, joten jätti myös syytteen vahingonteosta nostamatta.

Myös loukuttajakaksikko selvisi syytteittä, sillä syyttäjä katsoi, etteivät he tietoisesti anastaneet kenenkään lemmikkiä.

Juttua on oikaistu tiistaina 23. huhtikuuta kello 9.56. Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, naiset eivät loukuttaneet mökkiläisen kissaa vaan ottivat sen muutoin kiinni hänen kotipihaltaan ja panivat tämän jälkeen loukkuun eläinlääkärille toimittamista varten.

Lue myös:

    Uusimmat