Mainos
Mainos

Ankankoipea appelsiinikastikkeessa appelsiinilla maustetun risoton kera

Kun nyt pääsin fasaanilla lintujen makuun, on kuluvan vuoden paras kotisafka ehdottomasti jaettava. Ankkaa appelsiinikastikkeella on ranskalainen klassikko ja ymmärsin jälleen kerran miksi. Olen kokannut sitä muutaman kerran aiemmin, mutta tällä kertaa se iski tajuntaan lujaa. Supermaukasta ja -yksinkertaista ruokaa, joka toimii niin arkena kuin kaikkein juhlavimmassakin tilanteessa. 

Halusin tehdä ruoan mahdollisimman yksinkertaisesti. Selailin tusinan verran reseptejä, mutta kaikissa kikkailtiin turhaan. Twistit ovat hauskoja onnistuessaan, mutta useimmiten ne häviävät alkuperäiselle annokselle. Hans VälimäenRuokaa Ranskasta -kirjasta löytyi täydellisen simppeli resepti, jossa ei liikkumavaraa liiemmin jää. Omana pikkutwistinä käytin ankanrinnan tuuraajana pakkasesta löytynyttä ankankoipea. Ja kuten sanoin, tuli lopputuloksesta parempi kuin koskaan. Etenkin appelsiinilla maustetun risoton kera tarjoiltuna.

Jos et halua ostaa kokonaista appelsiinilikööripulloa, löytyy Alkosta 5 cl pikkupullo Cointreauta eli täsmälleen reseptiin tarvittava määrä. Likööri antaa kastikkeeseen intensiivisen maun ja alkoholi haihtuu keitettäessä.

VINKKI!Ostin purkin ankankoipia juures-cassoulet’a varten ja laitoin puolet eli kaksi koipea pakkaseen. Lisäksi otin ankanrasvan talteen. Siinä paistetut ranskalaiset perunat ovat aivan parhaita. Se antaa toki paljon makua mihin tahansa paistamiseen. Parinkympin purkista kannattaa hyödyntää ihan kaikki. Tehdä vaikka ankkalientä luista.

Ankankoipea appelsiinikastikkeessa

4 hlölle

1 purkki säilottyjä ankankoipia (4 kpl)

1 rkl voita

suolaa

mustapippuria

Appelsiinikastike ja -risotto

3 luomuappelsiinia

1 rkl valkoviinietikkaa

1 rkl sokeria

5 cl appelsiinilikööriä, esim. Cointreau

1 annos risottopohjaa (resepti)

Raasta appelsiineista kuoren oranssi osa. Ota raaste sivuun.

Tee perusrisotto. Lisää sekaan melko alkuvaiheessa n. kahden appelsiinin verran kuoriraastetta. Risoton kypsyessä tee kastike. Lämmitä samalla uuni 150 asteeseen. Purista kahdesta appelsiinista mehut. Irrota kolmannesta appelsiinista siivut ja leikkaa niistä veitsellä kalvot irti niin, että vain hedelmäliha jää jäljelle. Kuumenna paistinpannu. Ankankoivet on säilötty rasvaansa eli voita tai öljyä et tarvitse. Paista nahka nopeasti rapsakaksi, laita koivet lautaselle ja lämpiämään uuniin. Pyyhi pannulta rasvat ja kaada sinne kastikeainekset sekä n. yhden appelsiinikuoren raaste. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hieman kokoon. Maista ja viimeistele tarvittaessa maku. Varmista välillä, ettei koivet kuivu. Voit myös laskea uuninlämpöä.

Annostele risottoa lautaselle ja laita ankankoipi päälle. Kruunaa appelsiinilohkoilla ja kaada kuuma kastike päälle.

 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.