Tonnikalaa paahdetun paprikan ja perunakakun kera

Tuore tonnikala on jotakin aivan muuta kuin purkkitonnikala. Tässä se on raikkaasti yrttimarinoitu ja tarjoillaan perunakakun sekä ihanan maukkaan, paahdetun paprikan kanssa. Paista tonnikalaa kuten häränfileetä: anna sen olla napakka keskeltä, silloin se maistuu parhaalta.

Neljälle

  • 600 g tuoretta tonnikalaa
  • 2 punaista paprikaa
  • ½ ruukku korianteria
  • ½ ruukku minttua
  • 1 tl roseepippureita
  • 1 lime
  • 2 tl hiutalesuolaa
  • 1 rkl seesamiöljyä

Perunakakku

  • 12 keskikokoista perunaa
  • 1 kesäkurpitsa
  • ½ ruukku korianteria
  • ½ ruukku minttua
  • ¾ dl raastettua parmesaanijuustoa
  • oliiviöljyä
  • suolaa, pippuria

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja viipaloi perunat ohuesti, käsin tai monitoimikoneella. Viipaloi kesäkurpitsa ohuesti. Voitele neljä uuninkestävää annosvuokaa oliiviöljyllä. Hienonna yrtit.

Lado vuorotellen perunoita, kesäkurpitsaa ja yrttejä vuokiin. Suolaa ja pippuroi, pirskota päälle hieman oliiviöljyä. Ripottele päälle parmesaanijuustoa ja kypsennä uunissa n. 35-40 minuuttia. Kokeile tikulla, että perunat tuntuvat pehmeiltä. Peitä foliolla, jos pinta tummuu liikaa.

2. Laita samalla paprikat uuniin ritilälle lähelle ylävastusta. Kääntele niitä niin, että niistä tulee tummia ja rakkulaisia joka puolelta. Anna jäähtyä ja vedä kuoret pois. Suikaloi.

3. Paloittele kala neljään palaan. Hienonna yrtit, mutta säästä muutama kokonainen oksa koristeluun. Murusta roseepippurit kevyesti. Laita kaikki vihreä vadille ja purista päälle limemehu. Sekoita mukaan hiutalesuola ja hiero kalat seoksella.

4. Kuumenna seesamiöljy pannussa ja paista kaloja enintään 2 minuuttia molemmin puolin. Asettele perunakakut lautasille, viimeistele tonnikalalla ja paprikalla.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.