Täytettyä kirjolohta foliossa

Tässä reseptissä kalan selkäruoto on poistettu. Kannattaa muistaa, ettei kalan maku huonone vaikka ruotoja ei saisikaan poistettua! Kata kalapaketti suoraan lautasille ja tarjoa lisukkeena kylmää piparjuurikermaa sekä keitettyjä perunoita.

4 annosta

  • 4 kpl 250 g:n kirjolohipalaa
  • 2 rkl sitruunamehua
  • suolaa
  • pippuria
  • voita folioon
  • 7 anjovisfileetä
  • 2 rkl silputtua tilliä
  • 2 kovaksi keitettyä kananmunaa
  • 1½ dl kylmää kuohukermaa
  • 1½ rkl piparjuuriraastetta
  • 1 tl viinietikkaa
  • ½ tl sokeria
  • 1/4 tl mustapippuria
  • keitettyä perunaa

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Puhdista ja huuhdo kalat. Avaa kalat selkäpuolelta ja poista selkäruoto. Purista sitruunamehua kalojen sisään ja mausta suolalla ja pippurilla.

2. Kuori ja hienonna kananmunat. Paloittele anjovikset pieniksi ja silppua tilli. Sekoita anjovikset, tilli ja munahakkelus täytteeksi ja annostele kaloihin. Rullaa lohipalat voideltujen alumiinifoliopalojen sisään "paketeiksi". Aseta paketit reunalliselle uunipellille ja paista uunissa noin puolen tunnin ajan.

3. Vatkaa kerma kevyesti. Sekoita keskenään piparjuuri, viinietikka, sokeri ja pippuri ja kaada sekoitus kerman joukkoon. Anna seistä kylmässä tarjoiluun asti. Vinkki: Kalan voi mainiosti paistaa myös hiilloksella.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!