Skoonelainen sinappisilli
Tähän sinappisilliin käytetään tavallista sinappia karkeampaa skoonelaista sinappia. Säilö silli itse reseptin ohjeen mukaan, tai osta valmista säilykesilliä ja mausta se itsetehdyllä sinappikastikkeella.
Kuudelle
- 5 rkl skoonelaista sinappia
- 2 rkl viinietikkaa
- 2 rkl kidesokeria
- ½ tl valkopippuria
- ½ tl suolaa
- 2 dl ruokaöljyä
Säilötty silli
- 4 valutettua sillifileetä
- ½ dl etikkaa
- 1 dl kidesokeria
- 1 ½ dl vettä
- 8 kokonaista maustepippuria
- 1 laakerinlehti
Valmistusohje
1. Keitä etikka, sokeri ja vesi liemeksi, lisää maustepippurit ja laakerinlehti. Ota liedeltä ja anna jäähtyä. Jäähdytä kylmäksi.
2. Paloittele sillifileet pienemmiksi paloiksi ja laita ne lasipurkkiin. Kaada päälle kylmä liemi ja anna maustua vuorokausi.
3. Sinappikastike: Sekoita sinappi, viinietikka, sokeri, suola ja valkopippuri. Vatkaa öljy mukaan kastikkeeseen. Aseta kylmään tarjoiluun asti.
4. Valuta sillipalat kunnolla. Laita ne tarjoilukulhoon ja kaada päälle sinappikastike.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Meksikolainen papukeitto
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Taivaallinen omenahillo