Oliivifocaccia

Ainekset

  • 50 g hiivaa
  • 6 dl vettä
  • hyvää, maukasta oliiviöljyä
  • 2 rkl tuoretta rosmariinia
  • silppuna
  • merisuolaa
  • n. 11 dl hiivaleipäjauhoja
  • 1 dl kivettömiä kalamataoliiveja pienittynä
  • 1 rkl rosmariinia
  • focaccian pinnalle

Valmistusohje

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi - jos käytät kuivahiivaa, lämmitä vesi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita veteen 1 tl merisuolaa, 0,5 dl oliiviöljyä sekä 3 dl jauhoista. Peitä ja jätä hetkeksi sivuun lämpimään paikkaan. Silppua sillä välin oliivit ja rosmaariini. Kun vehnäjauholietteen pinta alkaa kuplimaan, vaivaa taikinaan rosmariini sekä loput vehnäjauhot. Tarkoitus on saada koostumukseltaan melko löysä taikina. Älä säikähsä jos taikina muistuttaa paksua puuroa; matala lämpö ja iso hiivan määrä tekevät siitä uunissa ihan kauniin!

Kumoa taikina korkeareunaiselle, leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Töki sormilla focaccian pintaan paljon sentin syvyisiä kuoppia ja liruta päälle oliiviöljyä. Työnnä kuoppiin oliiveja sekä rosmariinin oksia. Jauha pari teelusikallista merisuolaa morttelissa hienommaksi. Itse pidän focaccian päällä melko isorakeisesta merisuolasta, joten rikon vain suurimmat, purukalustolle vaaralliset suolakiteet. Mausta leivän pinta merisuolalla ja paista uunissa 175 asteessa n. puoli tuntia.

Focaccia kohoaa aika paljon ja jos tuntuu, että se ottaa pintaan väriä jo kauan ennen kuin se on sisältä kypsä, peitä leipä foliolla ja laske lämpöä 10 astetta.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.