Marinoitu häränpaisti

Marinoimalla saa helposti makua paistiin kuin paistiin. Tällä kertaa liha marinoidaan vasta paistamisen jälkeen - ja vielä kerran tarjolle tuotaessa. Kesällä lisäkkeeksi riittää salaatti, muulloin kylmän lihan kumppanina toimii kermainen perunapaistos.

4 hengelle

  • 800 g häränpaistia
  • voita ruskistamiseen
  • suolaa ja pippuria
  • 1 tl kuivattua timjamia

Marinadi

  • 1 dl punaviiniä
  • 1/2 dl öljyä
  • 1/2 ruukkua basilikaa

Kastike

  • 1 dl öljyä
  • 1/2 dl viinietikkaa
  • 3 rkl ranskalaista sinappia (dijon)
  • 1 tl suolaa
  • jauhettua valkopippuria
  • 1/2 ruukkua basilikaa

Tarjoiluun

  • salaatinlehtiä
  • ruohosipulia hienonnettuna

Valmistusohje

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Ruskista liha voissa paistinpannussa ja mausta suolalla ja jauhetulla valko/mustapippurilla sekä timjamilla. Jälkipaista liha uunissa, kunnes paistin sisälämpötila on 60 astetta. Ota liha uunista ja jäähdytä.

2. Marinadi: sekoita öljy ja viini. Pane jäähtynyt liha muovipussiin tai sopivaan, ahtaaseen kannelliseen astiaan ja kaada marinadi päälle. Pilko sekaan tuoretta basilikaa. Laita liha marinoitumaan jääkaappiin yön yli. Kääntele paistia muutaman kerran.

3. Ennen tarjoilua ota paisti marinadista ja leikkaa se viipaleiksi. Asettele viipaleet kauniisti salaattipedille. Vatkaa öljy, viinietikka, sinappi, suola, pippuri ja silputtu basilika kastikkeeksi. Kaada kastike lihaviipaleille juuri ennen tarjoilua ja silppua päälle ruohosipulia.

Parhaat ruokaohjelmat