14.9.2015. Tässä reseptissä pizzapohja syntyy gluteenittomasti kukkakaalista.
- Ruokavalio: Kevyt, Gluteeniton, Kasvisruoka
Pizzapohja
- 5 dl kukkakaalia raastettuna
- 1 iso kananmuna, kevyesti vatkattuna
- 3 dl silputtua mozzarellaa
- 2 rkl raastettua parmesania
- Suolaa ja pippuria maun mukaan
Täytteet
- n. 0,5-1 dl tomaattikastiketta
- 2,5 dl kirsikkatomaatteja, puolitettuina
- 2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
- 1/4 tl chilihiutaletta
- Tuoreita basilikan lehtiä
Valmistusohje
1. Levitä leivinpaperi reunalliselle pellille ja esilämmitä uuni 225 asteeseen.
2. Raasta kukkakaali ja laita raaste isoon, mikronkestävään kulhoon. Kypsennä kukkakaaliraastetta mikrossa 7-8 minuuttia, tai kunnes se on pehmeää. Anna raasteen jäähtyä.
3. Sekoita jäähtyneen raasteen joukkoon kananmuna, noin 2 dl mozzarellaa, parmesanjuusto, suola ja pippuri. Kauli tai taputtele taikina levyksi pellille. Voitele pohja oliiviöljyllä ja paista uunissa 10-15 minuuttia, tai kunnes pohja on kypsynyt kauniin väriseksi.
4. Laita pizzan päälle täytteet: tomaattikastike, loput mozzarellasta, tomaatit, valkosipuli sekä chilihiutaleet. Paista pizzaa vielä uunissa noin 10 minuuttia. Viimeistele pizza vielä tuoreella basilikalla ja nauti.
Resepti: Popsugar
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.