Grillikylkeä Amerikan malliin

Tämän grillikyljen eli lihaisen kylkiluurivin salaisuus on sen USA:sta peräisin oleva marinadi, jota tarjoillaan myös kastikkeena. Uuniperunat sopivat lisukkeeksi, semminkin kun ne voi kypsyttää samalla lihan kanssa.

4 hengelle

  • 1 kg paksua grillikylkeä (lihaisaa kylkiluuriviä)
  • suolaa ja valkopippuria

Grillikastike

  • 1 dl chilikastiketta
  • 1 dl vettä
  • 1 rkl etikkaa (12 %)
  • 2 tl worcestershirekastiketta
  • 1/2 sipuli silputtuna
  • 1 tl fariinisokeria
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1 tl makeahkoa sinappia
  • 1 maustemitta kajennepippuria
  • 1 valkosipulinkynsi puristettuna
  • 1 tl oreganoa

Valmistusohje

1. Grillikastike: Sekoita chilikastike, vesi, etikka, worcestershirekastike, sipulisilppu, fariinisokeri, hunaja, sinappi, kajennnepippuri ja oregano kattilassa. Kiehauta, sekoittele ja anna pulppuilla hiljalleen n. 15 minuuttia. Purista valkosipulinkynsi seokseen.

2. Hiero grillikylki suolalla ja pippurilla. Sivele se kauttaaltaan grillikastikkeella.

3. Näin paistat uunissa: Aseta kylkiluurivi ritilälle uunipannun päälle luupuoli ylöspäin. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia. Käännä lihapuoli ylöspäin, penslaa vielä grillikastikkeella ja paista toiset puoli tuntia.

4. Näin paistat grillissä. Grillaa kylkiriviä kummaltakin puolelta puuhiiligrillissä. Voit sivellä lisää kastiketta grillauksen aikana, mutta varo polttamasta pintaa eli kypsytä riittävän kaukana hiilien hehkusta. Kylki kypsy n. 30-35 minuutissa.

5. Leikkaa kylkirivi annoksiksi siten, että joka palassa on luu.

Parhaat ruokaohjelmat

  • card_kaappaus_keittiossa
    Kaappaus keittiössä

    Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!