Vuoden ravintola 2023 on valittu: Poikkeuksellinen yhden miehen ravintola kerrostalossa Lohjalla

Mikko Utter Vuoden ravintola
Mikko Utter pyörittää yhden miehen ravintolaa Lohjalla. Ravintolassa on vain kahdeksan asiakaspaikkaa. Mikko Utter

Suomen Gastronomien Seura kruunasi tällä kertaa Vuoden ravintolaksi poikkeuksellisen paikan.

Suomen Gastronomien Seura on valinnut Vuoden Ravintolaksi 2023 Mikko Utterin, seura kertoo tiedotteessaan. Kyseessä on poikkeuksellinen yhden miehen ravintola, joka sijaitsee kerrostalon kivijalassa Lohjan keskustassa. 

Vuoden ravintola -tunnustuksen saavuttaakseen ravintolan tulee tarjota hyvää ja omaleimaista ruokaa sekä erinomaista palvelua, joka saa asiakkaan tuntemaan itsensä arvostetuksi. Vuoden ravintolalla on hyvä hinta-laatusuhde ja sen toiminta on pitkäjänteistä, tasalaatuista ja varmaa.

Suomen Gastronomien Seura ry, on myöntänyt Vuoden ravintola -tunnustuksen ansioituneille ravintoloille vuodesta 1985 lähtien. Mikko Utter on 35. tunnustuksen saanut ravintola. Gastronomiaa ja ruokakulttuuria vaaliva ja kehittävä seura perustettiin vuonna 1945 ja siihen kuuluu noin 300 jäsentä.

"Kyläreissu Lohjalle Mikko Utterin luokse palkitsee kävijänsä"

Gastronomit perustelevat tämän vuoden valintaansa ravintoloitsijan tinkimättömällä asenteella, joka välittyy illallisvieraille persoonallisena kokemuksena. Tarjottava ruoka ja juoma kunnioittavat alkuperää, kasvupaikkaa ja vuodenkiertoa.

Gastronomien Seuran mukaan Mikko Utter sai liikeideansa alun perin ammattikokkien koti-illallisista. Kokille kylään -konsepti käynnistyi 2015, kun hän avasi baarikeittiönsä vanhaan liikehuoneistoon.

– Kyläreissu Lohjalle Mikko Utterin luokse palkitsee kävijänsä. Kynnys tulla vieraaksi on matala, ja perillä voi ottaa rennosti isännän huolehtiessa tarjoilun yksityiskohdista, Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Joni Kiiski luonnehtii tiedottessa.

Kiiskin mukaan ravintola tekee pitkäjänteistä yhteistyötä lähi- ja pientuottajien kanssa. Hän huomauttaa, että keittiömestarin osaaminen ei rajoitu pelkästään korkeatasoisiin annoksiin, vaan Utter muun muassaleipoo itse leivät, valmistaa juustoja ja lihaleikkeleitä ja säilöö. Asiakas pääsee nauttimaan myös intohimoisen viiniharrastajan osaamisesta.

Ravintola, joka ei pyri olemaan ravintola

Utter itse kertoo Vuoden ravintolan tittelin olevan hänelle suuri kunnia, vaikka paikka ei pyrikään olemaan perinteinen ravintola

–  Olen ruokaan ja viiniin intohimoisesti suhtautuva yrittäjä, jolle voi tulla kylään. Kaikki ne arvot, joita Suomen Gastronomien Seura valinnassaan painottaa, ovat samoja, joihin itse pyrin. Suurin palkinto itselle on aina illan päätteeksi hymyilevät ja tyytyväiset vieraat.

Utter kertoo toivovansa, että tuore tunnustus säteilee myös positiivisuutta kaikkien lohjalaisten mieliin ja sydämiin.

Utter valmistaa tällä hetkellä ravintolassaan muun muassa itse siirappia, johon ei ihan joka paikassa törmää.

– Tässä kaudessa on itselleni hyvin rakas – ja omaa kokkaamista ehkä eniten muuttanut asia – vaahteran mahla. Tämä on kymmenes vuosi, kun kerään kotipihan kolmesta vaahterasta mahlaa, ja keitän siitä siirappia, ravintoloitsija Utter kertoo tiedotteessa.

Suomen Gastronomien Seura ry:n Vuoden ravintola -tunnustukset

Vuonna 2021 Vuoden ravintolaa ei valittu, koska seura halusi osaltaan tukea koko suomalaista ravintolatoimialaa koronakriisin pitkittämässä selviytymistaistelussa

2023 Mikko Utter, Lohja

2022 Ravintola Nolla, Helsinki

2020 Ravintola Aanaar, Inari

2019 Ravintola Chapter, Helsinki

2018 Ravintola Kaskis, Turku

2017 Ravintola Grön, Helsinki

2016 Ravintola Roux, Lahti

2015 Ravintola SPIS, Helsinki

2014 Ravintola Ask, Helsinki

2013 Ravintola Chef & Sommelier, Helsinki

2012 Ravintola Muru, Helsinki

2011 Ravintola C, Tampere

2010 Ravintola Juuri, Helsinki

2009 Ravintola OLO, Helsinki

2008 Ravintola Postres, Helsinki

2007 Ravintola Savoy, Helsinki

2006 Ravintola Demo, Helsinki

2005 Ravintola George, Helsinki

2004 Palace Gourmet, Helsinki

2003 Panimoravintola Herman, Turku

2001 G.W. Sundmans, Helsinki

2000 Chez Dominique, Helsinki

1999 Ravintola Savoy, Helsinki

1998 Kanavaranta, Helsinki

1996 Lyon, Helsinki

1994 Safka, Helsinki

1993 Pamir, Strand Inter-Continental, Helsinki

1992 Julia, Turku

1991 Lehtovaara, Helsinki

1990 Amadeus, Helsinki

1989 Ravintola Henrik´s, Tampere

1988 Ravintola Bellman, Helsinki

1987 Ravintola George, Helsinki

1986 Celine, Helsinki

1985 Palace Gourmet, Helsinki

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!