Turussa tehdään historiaa! Ravintoloiden Michelin-tähdet jaetaan ensimmäistä kertaa Suomessa

michelin_tahti_kuvaaja_jarno_terho
Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet jaetaan Turussa 12. kesäkuuta 2023. Jarno Terho

Michelin-tähtiä jaetaan tänä kesänä ensimmäistä kertaa ikinä Suomessa.

Turku on saanut kunnian isännöidä maailman kuuluisinta ruokatapahtumaa, eli Michelin-tähtien jakoa pohjoismaisten ravintoloiden osalta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomi isännöi tapahtumaa.

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet jaetaan Turussa, tapahtumakeskus Logomossa maanantaina 12. kesäkuuta. Tapahtuma toteutetaan yhdessä Business Finlandin kanssa.

– Olemme nyt ensimmäistä kertaa valinneet Suomen ja kauniin Turun kaupungin vuotuisen palkintoseremoniamme pitopaikaksi. Tämä on merkittävä tunnustus sekä paikalliselle että kansalliselle ruokakulttuurille ja -perinnölle. Turku tarjoaa täydelliset puitteet juhlia koko pohjoismaisen gastronomian rikkautta ja rohkeutta, kertoo Gwendal Poullennec, Michelin Guide -julkaisujen kansainvälinen johtaja Turun kaupungin tiedotteessa.

Vuosittain julkaistavaan The Michelin Guide Nordic Countries -oppaaseen kuuluvat Suomen lisäksi Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti. Oppaan vuoden 2022 painoksessa on yhteensä 255 ravintolaa, joista 74:lla on tähti. Suomessa on tällä hetkellä yhteensä kahdeksan Michelin-tähdellä palkittua ravintolaa, joista seitsemän sijaitsee Helsingissä ja yksi Turussa. Turkulainen ravintola Kaskis sai ensimmäisen Michelin-tähtensä kesällä 2022.

Nostetta Suomelle ruokamatkailukohteena

Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaaren mukaan Michelin-tilaisuuden saaminen Turkuun edistää hienosti tavoitetta rakentaa Suomesta entistä vahvempaa mielikuvaa ruokamatkailukohteena.

– Ruoka on olennainen osa joka ikistä matkaa ja jo vuosien ajan nostanut merkitystään matkakohteen valinnan motivaatiotekijänä. Paikallisen ruoan äärellä matkailijat kokevat ikimuistoisia elämyksiä. Suomessa on loistavia ruokamatkailukohteita, kuten esimeriksi Turku, mutta suomalaisen ruoan korkea laatu ja elämyksellinen ruokakulttuuri eivät ole maailmalla vielä kovin tunnettuja, Hietasaari sanoo tiedotteessa.

– Tähän asemaan on päästy eri toimijoiden loistavalla yhteistyöllä. Nyt saamme astua valokeilaan koko Pohjoismaisen gastronomian huippukohteena ja esitellä suomalaista ja turkulaista ruokakulttuuria todella merkittävälle vierasjoukolle, jatkaa Turun pormestari Minna Arve.

Aiemmin pohjoismainen Michelin-tähtien julkistustilaisuus on järjestetty muun muassa Stavangerissa, Trondheimissa sekä Århusissa. Tapahtumaan kokoontuu vuosittain runsas joukko huippuravintoloiden keittiömestareita sekä kansainvälistä mediaa.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.