Voiko lattialle pudonnutta ruokaa syödä? Viiden sekunnin myytti kyseenalaistettiin

Pudonnut ruoka
Kannattaa harkita, syökö lattialle pudonnutta ruokaa. Shutterstock

Ruoan lattialle putoamisen yhteydessä on usein puhuttu viiden sekunnin säännöstä: ruokaa on turvallista syödä, mikäli sen nostaa lattialta viiden sekunnin sisällä. Clemsonin yliopiston professori selvitti, onko väitteessä mitään perää.

Urbaani legenda viiden sekunnin säännön takana juontaa juurensa uskomukseen, että lika ja bakteerit eivät ehdi imeytyä ruokaan viidessä sekunnissa.

Clemsonin yliopiston ruokatieteiden professori Paul Dawson päätti ottaa selvää, onko ruoka vielä syötävää lattialta nostettaessa, vaikka viiden sekunnin väite kuulostaakin kaukaa haetulta.

Mistä viiden sekunnin sääntö on peräisin?

Vanha kokkausohjelma The French Chef, jota tähditti kokki Julia Child, saattoi synnyttää aikanaan myytin.

Ohjelman katsojat väittivät, että Child pudotti palan lihaa lattialle ja käytti tämän ruoanlaittoon. Child oli tarinan mukaan sanonut, että ruokaa voi käyttää, koska kukaan ei ollut nähnyt vahinkoa, eivätkä vieraat tietäisi asiasta mitään.

Sittemmin on selvinnyt, että kyseessä oli ollut perunarösti, eikä se pudonnut lattialle, vaan liedelle. Child oli nostanut perunaröstin takaisin pannulle sanoen: ”Voit nostaa palan takaisin, sillä jos olet yksin keittiössä, kukaan ei sitä näe”.

Legenda jäi kuitenkin elämään ja saattoi synnyttää vieläkin tunnetun viiden sekunnin säännön.

Viisi sekuntia riittää

Dawson työryhmineen selvitti, onko ajalla merkitystä bakteerien määrään lattialle pudotetussa ruoassa. He levittivät erilaisille pinnoille salmonellabakteeria ja asettivat leivän joko viideksi, 30 tai 60 sekunniksi pinnalle.

Selvisi, että bakteerien määrään leivässä ei vaikuttanut se, oliko ruoka viisi sekuntia tai minuutin kosketuksissa pintaan. Bakteerien kokonaismäärä sen sijaan nostaa riskiä sairastua.

Pinnan materiaali vaikutti myös bakteerien määrään leivässä. Tutkimuksen mukaan näyttäisi olevan parempi pudottaa ruokaa matolle, kuin lautalattialle tai kaakelille.

Kannattaako lattialle pudonnutta ruokaa enää käyttää?

Dawsonin mukaan on vain pieni määrä tiettyjä bakteereja voi tehdä ihmisen sairaaksi. Näiden bakteerien esiintyminen useimmilla pinnoilla on kuitenkin harvinaista, kertoo Dawson.

Seuraavan kerran, kun harkitset syöväsi pudonnutta ruokaa, et mitä todennäköisemmin sairastu, Dawson kirjoittaa. On kuitenkin mahdollisuus, että ruokaan on kulkeutunut haitallisia mikrobeja, jotka saattavat tehdä sinut sairaaksi. Ole siis tarkka sen suhteen, mitä olet aikeissa laittaa suuhusi.

Pinnat, työvälineet ja kädet kannattaakin pitää mahdollisimman puhtaina ruokaa laittaessa pienten vahinkojen varalta.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.