Vaseliinia ja teippiä – näin rakentuu näyttävä ruokakuva

känykkäkuvaaja
Hyvältä näyttävä ruokakuva ei synny hetkessä, vaan vaatii paljon vaivannäköä. Shutterstock

Lehtien ja mainosten ruokakuvat näyttävät täydellisiltä, mutta totuus voi olla aivan toinen. Ruokakuvaaja paljastaa mitkä ruoat aiheuttavat kuvaajalle harmaita hiuksia. 

Monet luulevat täydellisiltä näyttävien ruokakuvien olevan vääristeltyjä. Vielä kahdeksankymmentäluvulla ruokaväärennökset olivat arkipäivää, vaan nyt on toisin. Nykyisin kuluttajat ovat tarkkaavaisia ja ruokakuvaajien ammattitaidolle on kysyntää.

Ruokakuvaajilla on kuitenkin omat kikkansa kuvankäsittelyohjelman lisäksi saada annos näyttämään täydelliseltä kuvissa.

Aiheesta kirjankin julkaissut kuvaaja Paul Newman paljastaa Lucky Peach -ruokasivustolla muutaman salaisuuden, jonka avulla ruoat saadaan näyttämään paremmilta kuin ne todellisuudessa ovat.

Tämä on vaikein ruokalaji kuvata

Mikä on kaikkien aikojen vaikein ruokalaji kuvata? Moni varmaan vastaisi tähän kysymykseen juurikin jäätelön tai muun nopeasti sulavan tuotteen. Ruokakuvaaja Newman on kuitenkin toista mieltä. Hän mainitsee vaikeimmaksi valokuvattavaksi kakkupalan.

Ensiksi kakku täytyy valmistaa juuri oikean näköiseksi niin ulkonäöltään kuin koostumukseltaan. Tässä vaiheessa esimerkiksi kakun täytettä tai kuorrutetta voidaan muuttaa koostumukseltaan niin, että se näyttää paremmalta leikattaessa.

Jotta muruset eivät putoilisi ympäriinsä ja kakku pysyisi hyvin kasassa pitkiäkin aikoja, vaseliini ja hammastikut ovat hyvinkin käytettyä tavaraa.

Oma lukunsa on tietysti myös kermavaahto, jonka pitää näyttää hyvältä pidempiäkin aikoja. Tämä onnistuu pääasiassa rasvaa sisältävällä seoksella, joka ei oikeastaan ole kermaa nähnytkään.

Leivän kokoaminen vaatii ammattitaitoa

Toinen yhtä vaikea kuvattava on Newmanin mukaan voileipä. Hän kertoo, että jokainen kuvaaja voi kuvata herkullisia suklaajälkiruokia, mutta kaikki eivät osaa rakentaa korkeaa voileipää. Tämän vuoksi Newmanin aihetta koskevan kirjan kantta komistaa korkean voileivän kuva. 

Voileivän kuvaaminen vaati hieman ennakkotyötä, sillä yksittäisillä komponenteilla on kuvassa luultua suurempi merkitys. Leipäkuvauksissa kuohkea leipä ja rapsakka salaatti ovat avainasemassa. Tämä voi vaatia lukuisten leipien ja salaattilajikkeiden testaamista.

Myös juustojen kanssa täytyy olla tarkkana, varsinkin jos käyttää reikäistä laatua. Kuvaajan mukaan reikäisen juuston reiät ovat yleensä juuri siellä missä niiden ei pitäisi.

Jos leipä on korkea, se kannattaa rakentaa seinää vasten teippiä ja hammastikkuja apuna käyttäen. Lopuksi tomaattisiivut viimeistellään suihkuttamalla vesipisaroita. Kaiken tämän jälkeen kuvaajalla on reilu puolituntia aikaa saada onnistunut kuva, sillä ruoka ei näytä huoneenlämmössä hyvältä kovinkaan pitkää aikaa. 

Vaikeampaa kuin moni uskookaan. 

VIDEO: Katso videolta kuinka McDonaldsin hampurilainen rakennetaan kuvauskelpoiseksi. 

Lähde: Lucky Peach

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat