Kofeiinista viikon ajaksi luopunut nainen kertoo kokeilulla olleen positiivisia vaikutuksia hänen jokapäiväiselle elämälleen.
Popsugar-sivustolle kirjoittanut Amanda McCoy kertoo ryhtyneensä juomaan kahvia 17-vuotiaana, ja siitä lähtien hän on ollut koukussa. Kahvin ystäväksi tunnustautuva nainen alkoi kuitenkin huolestua omasta kahvinjuomisestaan luettuaan tutkimuksesta, jonka mukaan kofeiini voi sekoittaa elimistön vuorokausirytmin.
Tämä sai huonoista yöunista kärsivän McCoyn kokeilemaan, millaisia vaikutuksia kofeiinista luopumisella voisi olla hänen yöunilleen ja sen myötä kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Nainen luopui kaikesta kofeiinista seitsemän päivän ajaksi ja huomasi vaikutuksia, joita hän ei osannut odottaa.
Olo muuttui kaikin puolin paremmaksi
Viikon jälkeen nainen huomasi olonsa parantuneen, mutta eri tavalla, jolla hän odotti.
– Huomasin nukahtavani hieman paremmin. En edelleenkään nukahtanut saman tien kun sain pääni tyynyyn, mutta en myöskään viettänyt tuntikausia sängyssä pyörien kuten tähän asti, McCoy kertoo ja lisää, että kofeiinittomuus ei kuitenkaan poistanut toista uneen liittyvää ongelmaan, yöheräilyä.
