Tutkittu juttu! Näin kaurapuuron ja ruisleivän syöminen vaikuttaa terveyteesi

Ruisleipä 2
Ruisleipä, kala, kaurapuuro, juurekset, kaali sekä omenat ja päärynät ehkäisevät aivoinfarkteilta. MTV

Välimeren ruokavalion terveyshyödyistä puhutaan paljon, mutta terveellisiä ruokaperinteitä löytyisi myös lähempää.

Tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan monet Pohjoismaissa perinteiset ruoka-aineet voivat pienentää ainakin riskiä sairastua aivoinfarkteihin.

Kaurapuuroa ja ruisleipää kannattaa syödä

Tutkimuksessa pohjoismaisen ruokavalion keskeisiksi piirteiksi määriteltiin kala, kaurapuuro, ruisleipä, juurekset, kaali sekä omenat ja päärynät.

Näitä runsaasti syövien tanskalaisten riski sairastua aivoinfarktiin oli noin 15 prosenttia pienempi kuin ikätovereiden, joiden ruokavaliossa oli tuskin lainkaan pohjoismaisia piirteitä. Tämä havaittiin vajaan 14 seurantavuoden aikana. Ruokavalio ei vaikuttanut aivoverenvuodoista johtuvien aivoverenkiertohäiriöiden todennäköisyyteen.

Pohjoismaista ruokavaliota eli niin sanottua Itämeren ruokavaliota on tutkittu aiemminkin, ja se on yhdistetty muun muassa suotuisiin verenpainevaikutuksiin. Yllä mainittujen ruoka-aineiden lisäksi myös marjat ja rypsiöljy ovat keskeisiä pohjoismaisen ruokavalion piirteitä. Ruokavalio on hyvin lähellä virallisia ravitsemussuosituksia.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Stroke-lehdessä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

***

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!