Mainos

Näin lohelle pitäisi tehdä ennen sen kypsentämistä uunissa

Pro Kala ry:stä muistutetaan, miten helppoa kalaa on valmistaa uunissa. Muista nämä vinkit, kun teet esimerkiksi uunilohta!

Videolla vinkit herkulliseen sriracha-uuniloheen!

MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla on aiemmin kerrottu tärpit herkullisen uunilohen valmistamiseen. Uunissa valmistettu lohi nousee vuodesta toiseen suomalaisten suosikkiarkiruokien joukkoon, eikä ihme. Uunilohi valmistuu vaivatta ja sitä voi varioida lähes loputtomiin erilaisilla mausteilla sekä kastikkeilla. 

Myös Pro Kala ry suosittelee uunikalan valmistamista 

– Työvaiheita on vähän, kala kypsyy uunissa ilman, että sen eteen tarvitsee tehdä juuri mitään, ja liesi pysyy vapaana lisukkeiden tekoa varten, kalayhdistyksestä muistutetaan.

Aina samalla reseptillä valmistettu uunilohi voi kuitenkin alkaa kyllästyttää. Lisäksi uunikala voi helposti ylikypsyä ja näin ollen myös kuivua. Mikä siis neuvoksi? Pro Kala ry listasi parhaat vinkit uunikalan valmistamiseen. Tiesitkö, että kalakin pitäisi ottaa jääkaapista hyvissä ajoin ennen kypsennystä, eikä paistaa jääkylmänä?

Näin estät uunilohen kuivumisen

Kuivumisen takana on joko liian vähän nestettä, liian pitkä paistoaika tai liian kuuma uuni – tai pahimmassa tapauksessa nämä kaikki! Paksukin lohifilee kannattaa kypsentää aivan maksimissaan 200 asteessa. Lämpötila voi olla reippaasti matalampikin.

Tiesitkö? Kalakin kannattaa ottaa hyvissä ajoin huoneenlämpöön ennen kypsentämistä

Älä unohda kalaa uuniin pitkiksi ajoiksi: valmista tulee usein jo 20 minuutissa, riippuen tietysti kalan koosta. Jos paistat uunissa kokonaista kalaa etkä fileitä tai paloja, aika on pidempi. Muista esilämmittää uuni ja ottaa kala pois jääkaapista hyvissä ajoin ennen kypsennystä. Lohen voi ottaa huoneenlämpöön puoli tuntiakin ennen paistoa. Voit suolata kalan tässä vaiheessa, niin suola ehtii imeytyä kalaan.

Kokeile nesteessä kypsentämistä!

Kun uunivuokaan laittaa mukaan nestettä, kala höyrystyy mehevän kypsäksi ja samalla saat sille myös kastikkeen. Kerma, smetana, tilkka valkoviiniä tai pirskaus sitruunamehua tekevät ihmeitä maulle.

Lohi ei ole ainoa uuniin sopiva kala

Uunilohi on klassikko, mutta myös mitä tahansa muuta kalaa voi valmistaa uunissa! Uuniloheenkin saa vaihtelua kiinnittämällä maustamiseen huomiota: kokeile vaikkapa srirachaa.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja