Mainos

Takuuvarma tapa mehevään uuniloheen – näin se kannattaa tehdä!

Uunilohi on suomalaisten rakastama arkiruokien klassikko. Näin uunilohesta aina takuuvarmasti hyvää ja mehevää.

Uunissa valmistettu lohi nousee vuodesta toiseen suomalaisten suosikkiarkiruokien joukkoon, eikä ihme. Uunilohi valmistuu vaivatta ja sitä voi varioida lähes loputtomiin erilaisilla mausteilla sekä kastikkeilla. 

Yhdessä asiassa tulee kuitenkin olla erityisen tarkkana, kun valmistaa uunilohta: kalaa ei kannata missään nimessä kypsentää rutikuivaksi. Uunilohesta saa kuitenkin helposti aina mehevää, kun muistaa noudattaa muutamaa perussääntöä. 

Älä kiirehdi! Uunilohi kypsyy mehukkaaksi hiljalleen

Uunilohen mehukkuuden salaisuus piilee kalan sisältämässä rasvassa. Kun lohta kypsentää uunissa tarpeeksi alhaisessa lämpötilassa, rasvat myös pysyvät kalan sisällä ja mehukkuus säilyy. Liian kuuma lämpötila saa puolestaan rasvan nousemaan kalan pintaan ja muuttaa lohen kuivaksi. 

Uunilohen kypsentäminen: Mikä on sopiva astemäärä uunissa?

Kokeile rohkeasti uunilohen paistamista niinkin alhaisessa lämpötilassa kuin 140–150 astetta. Esimerkiksi keittiömestari Sasu Laukkonen on todennut tämän astemäärän riittävän vallan hyvin. 

– Moni paistaa lohta 200 asteessa 45 minuuttia, kun se kypsyisi ihan riittävästi 15 minuutissa, Laukkonen totesi Ilta-Sanomille vuonna 2017. 

Avuksi uunilohen kypsentämiseen voi ottaa paistolämpömittarin. Paistomittari työnnetään fileen paksuimman osan keskelle. 

Kuinka kypsäksi lohi kannattaa paistaa?

Kuten sanottu, paistolämpömittari on hyvä apuväline lohen kypsyyden tarkistamiseen, jos on epävarma paistoajasta. Lohen kypsyys on tietysti myös makuasia: toiset pitävät hieman kypsemmästä ja toiset haluavat lohensa sisältä lähes raakana. Rutikuivaa, vaaleanpunaista lohta harva oikeasti haluaa syödä. 

Moni keittiömestari pitää täydellisenä 42-asteista lohta. Tuolloin lohi on vielä taatusti mehevää, sisältä ehkä hieman punertavaa. Jos lohen kypsentää 40–50-asteiseksi, mehevyys on taattu. Täysin kypsästä lohesta pitävä voi kypsentää lohen noin 60 asteesen.

Muista, että kuuma lohi jatkaa kypsymistään hetken vielä uunista ottamisen jälkeenkin. Jos et syö lohta heti, ota lohi uunista jo hieman alhaisemmassa lämpötilassa kuin haluttu loppulämpötila.

Uunilohen oikea paistoaika?

Uunilohen paistoaika riippuu tietysti fileen koosta ja uunin lämpötilasta sekä halutusta loppukypsyydestä. Paistoaika vaihtelee yleensä vartista puoleen tuntiin. Myös uunien tehot voivat vaihdella, joten kannataa harjoitella täydellistä paistoaikaa omalla uunillaan. Kuten sanottu, paistolämpömittari on oiva apuväline!

Nappaa uunilohiohjeet:

Videolla: Kalan fileroinnin ABC

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja