Mainos

Testasimme Julian nerokkaan varhaisperunareseptin – paljastui napakympiksi: "Tämä on superhyvää"

Julia Tuvessonin Vuokaruoka-kirjassa (Atena 2019) valmistetaan uunissa rentoa ja herkullista kasvisruokaa. Yksi Julian omista suosikeista valmistuu varhaisperunoista.

Julia Tuvesson on valokuvaaja ja etnologi, jonka Instagram-tili helpoista ja rennoista uunissa valmistetuista kasviruoista nousi parissa vuodessa Ruotsin suosituimpien joukkoon. Kirjaa on ruotsissa myyty jo 16 000 kappaletta.

Ajatus vuokaruoasta syntyi, kun Julia muutti tiskikoneettomaan asuntoon kahden pienen lapsen kanssa. Hänen piti saada aikaiseksi herkullista ja monipuolista ruokaa nopeasti. Vuokaruoan idea on simppeli: samalla kun ruoan pohja – esimerkiksi juurekset tai vihannekset – kypsyy uunissa, kokki voi keskittyä tekemään aterialla maistuvaa kastiketta ja kivoja päällisiä. Näin syntyy kokonainen kasvisruoka-ateria.

"Nachopelti" varhaisperunoista

Julia vinkkaa kirjassaan muun muassa ihanan reseptin varhaisperunoista. Gratinoidut varhaisperuna-nachot nautitaan tillin, ranskankerman, sipulin ja merileväkaviaarin kera. Kalanystävät voivat vaihtaa merileväversion mätiin.

–  Tämä on kotoistettu versio nachopellistä! Ruoka tehdään uusista perunoista tortillasipsien sijaan ja kuorrutetaan merileväkaviaarilla, tillillä ja ranskankermalla pico da gallon ja salsan sijaan. Niin, joku voisi väittää, että tämä ruoka on oikeastaan perinteisten nachojen vastakohta – mutta sormin syömisen idea on sama. Ja tämä on superhyvää!

Julia vinkkaa tarjoamaan varhaisperuna-nachoja kesäjuhlien ltapalalla tai vaikka lisukkeena rapujuhlissa. Merileväkaviaarin sijaan nachoissa voi käyttää myös mätiä. Itse testasimme varhaisperuna-nachopeltiä kirjolohenmädillä ja söimme savulohen kera. Loistava kesäherkku!



***

Testaa myös hasselbackan perunat:

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja