Kupillinen kaakaota voi suojella sinua rasvaisen lohturuoan kielteisiltä vaikutuksilta stressin aikana, kertoo tuore Birminghamin yliopiston tutkimus. Food And Function -lehdessä julkaistuista tuloksista uutisoi muun muassa Independent-sivusto.
Ruokavalinnat, joita tehdään stressaantuneina, voivat vaikuttaa siihen, miten tämä jännittyneisyys vaikuttaa sydänterveyteen.
Lue myös: Ylistetty ruokavalio voi pienentää diabetesriskiä – syö etenkin näitä
Hiljattain julkaistu pieni tutkimus kuitenkin havaitsi, että runsaasti flavanoleja sisältävän kaakaon juominen rasvaisen aterian yhteydessä voi lieventää jonkin verran ruoan vaikutusta elimistöön. Flavanolit ovat luonnollisia antioksidantteja, jotka vaikuttavat esimerkiksi solujen toimintaan.
Flavanoleja on lisäksi joissain elintarvikkeissa ja juomissa, kuten omenoissa ja teessä. Niillä katsotaan olevan monia erilaisia hyötyjä. Tutkijoiden mukaan ne säätelevät esimerkiksi verenpainetta ja suojaavat sydän- ja verisuoniterveyttä.
Jos siis tekee mieli stressaantuneena syödä jotain rasvaista, kannattaa samalla siemailla kupillinen minimaalisesti prosessoitua kaakaota.
Aiemmin on tutkittu sitä, miten kaakao vaikuttaa kognitiiviseen suorituskykyyn. Tässä yhteydessä todettiin, että runsaasti prosessoiduista suklaatuotteista flavanoleja on turha etsiä, sillä ne tuhoutuvat, kun kaakaosta jalostetaan makeampaa. Runsaasti prosessoitu kaakao ei siis toisi samanlaisia hyötyjä.


