Suomalaiskokit: Vanhemmilla vastuu kasvattaa lapset syömään ravintolassa – "Kun se moukurapää syntyy, niin sehän ei tiedä mistään mitään"

Bloggaaja-toimittaja Hanna Sumari sohaisi muurahaispesään kirjoittamalla Apu-lehden blogiinsa lasten ja vanhempien käyttäytymisestä ravintolassa. Sumari kertoi tekstissään olevansa pöyristynyt siitä, miten omia lapsiaan pelkäävät vanhemmat tekevät mitä tahansa, etteivät pahoittaisi pilttiensä mieltä. Tekstissä ihmeltiin yksittäistapausta, jossa äiti oli ravintolassa kysynyt lapseltaan, mitä hän haluaisi syödä ja lopuksi vielä tiedustellut lupaa, saako äiti itse syödä keittoa. Blogiteksti synnytti luonnollisesti somemyrskyn, kun osa kansasta puolusti Sumaria ja toiset kokivat tekstin loukkaavaksi.

Mitä mieltä aiheesta sitten ovat suomalaiset ravintoloitsijat ja kokit? Saako lapsia ylipäätään ottaa mukaan ravintolaan?

– Kyllä se on pääsääntöisesti hyvä juttu. Missä ravintolassa, milloin ja mitä, se on toinen asia, Teresa Välimäki kiteytti Huomenta Suomessa.

Samoilla linjoilla oli myös keittiömestari Kari Aihinen. Hän painotti, että suomalaisten tulisi syödä ylipäätään enemmän ulkona, jotta ravintoloissa käymisestä tulisi tapa. 

– Peruslähtökohta pitäisi olla se, että käytäisiin ravintoloissa ylipäätään. Tehtäisiin siitä osa kulttuuria ja tapaa. Me ollaan ainakin käyty Kassun ja Vertsun kanssa syntymästä asti Strinbergissä ja Töölönrannassa , minne on kiva mennä lasten kanssa. Jos me ei käydä ravintoloissa ikinä lasten kanssa, niin ei me myöskään voida osata olla siellä, Aihinen muistutti. 

Vanhempien pitäisi tuntea omat lapsensa

Aihinen vertaakin ravintolassa käymistä esimerkiksi luisteluun: ei se onnistu ensimmäisellä kerralla, vaan sitä täytyy opetella. Välimäki puolestaan painottaa, että vanhempien on osattava myös tulkita omien lastensa fiiliksiä. 

– Heitän palloa vanhemmille: heidän pitäisi tuntea omansa. Lapset eivät ole joka päivä samalla fiiliksellä. Onko tänään se päivä, että mennään sinne parempaan ravintolaan, vai mennäänkö pizzalle? 

Nykypäivän somekeskusteluissa ja ylipäätään elämässä olisi kuitenkin Teresa Välimäen mielestä syytä muistaa, että asiat eivät suinkaan ole mustavalkoisia. 

– On hirveän helppo aina arvostella, mutta tällaiset yksittäiset tilanteet, jossa lapsi hermostuu, niin mehän ei koskaan tiedetä mitä siinä on taustalla. Vanhemmat ovat voineet olla reissussa ja lapsella ei ole kykyä tai taitoa pukea sanoiksi se, että ”vitsit mua ärsyttää, kun olit viikon poissa”, vaan lapsi näyttää sen käytöksellään.

Opeta lasta ja unohda "ravintolafarkut"

Kari Aihinen toivoisi, että ruokakasvatus lähtisi vanhemmilta kotona, eikä ravintolaan menemistä tehtäisi liian viralliseksi tapahtumaksi. Ulkona syöminen voi olla luonnollista ja rentoa.

– Ajattelin, että olenko hullu kun tulen tänne ottamaan turpaan ja puhumaan aiheesta, jossa kukaan ei voi voittaa. Kävin lukemassa keskusteluja blogikirjoituksen tiimoilta ja sinne ei ollut kukaan kommentoinut, että ”hei, mä oon se äiti, joka olen tosi väsynyt ja mä en saa mun lapsia kuriin, vaikka olen yrittänyt. mä olen tosi pahoillani ja tää on todella rankkaa.” Teresa Välimäki pohti osallistumistaan Huomenta Suomen keskusteluun aiheesta.

– Himasta se lähtee. Kun se moukurapää sieltä syntyy, niin sehän ei tiedä mistään mitään. Me ruvetaan syöttämään sille dataa. Rauhoitetaan se ruokailuhetki. Vanhemmat antaa sen opin. Ravintolaan meneminen pitäisi olla luonteenomainen juttu. Ei mitään tiukkoja nahkakenkiä ja erikseen ”ravintolafarkkuja”. Itse olen surkea tekemään kotona ruokaa. En jaksa kotona nysvätä ainoana vapaapäivänäni ja keittää perunoita ja läskisoosia. Me menemme yleensä ravintolaan ja vietetään siellä yhdessä aikaa, Aihinen kertoo.

"Vähän armoa"

Teresa Välimäki opettaisi lapset ravintolakäyttäytymisen saloihin yksinkertaisella keinolla: syödään ensin kotona yhdessä ja harjoitellaan pöydän ääreen rauhoittumista. Yhdessä syöminen on tänä päivänä valitettavan harvinaista.

– Edelleen on helppo jeesustella. En väitä tässä kohtaa missään nimessä, että olisin kasvattajana jotenkin 100-prosenttisesti onnistunut. Kyllä tässä on menty kölin alta monta kertaa. Vähän armoa. Kaipaan niitä aikoja tavallaan, kun näitä asioita on russutettu kotona kahvipöydissä. En tiedä onko se niin hyvä, että kaikesta pitää nostaa se somehäly.