Stadin Panimo olutkohusta: ”Kyseessä on ollut virhearvio”

olut
Kuvituskuva: Olutta lasissa. Shutterstock

Monet oluen ystävät ovat varmasti törmänneet pienen Stadin Panimon tuotteisiin. Nimestä voisi luulla, että kaikki oluet valmistetaan Helsingissä, mutta näin ei kuitenkaan ole.

Suosittu, viime vuonna Suomen parhaimmaksi olueksi valittu, Stadin Panimon American Lager -tölkkiolut valmistetaankin Olvin panimon tiloissa Iisalmella suuren kysynnän vuoksi.

Viime päivinä julkisuudessa on käyty paljon keskustelua siitä, harhauttaako Stadin Panimo kuluttajia tölkillä, jossa lukee valmistajana Stadin Panimo, Helsinki.

Stadin Panimolla on Valviran rekisterissä toinen virallinen valmistuspaikka Olvilla.

Stadin Panimo vuokraa laitekapasiteettia Olvilta

Makuja.fi tavoitti Stadin Panimon varatoimitusjohtajan Arto Leinosen kommentoimaan asiaa.

– Käytännössä vuokraamme laitekapasiteettia Olvilta. Kaikki mahdollinen tuotteen suunnittelu, reseptiikka, reseptiikan skaalaaminen Olvin laitteistolle sopivaksi, myynti, markkinointi, jakelu, viranomaisraportointi ja kaikki tällainen mahdollinen mikä oluen valmistamiseen liittyy, tapahtuu ihan täysin Stadin Panimon toimesta, Leinonen kertoo.

Stadin Panimo on julkaissut myös Facebook-sivuillaan selvityksen asiaan liittyen:

”Stadin Panimo ei ole missään vaiheessa antanut ymmärtää panevansa ja/tai tölkittävänsä American Lager -tölkkioluttaan omilla laitteillaan valtakunnalliseen jakeluun. Mittakaavaero on niin suuri, että emme ajatelleet kenenkään edes otaksuvan sellaista.”

– Tölkistä käy ilmi tölkin valmistaja eli Stadin Panimo. Stadin kotipaikka on Helsingissä ja osoite myös Helsingissä. Nämä asiat käyvät siitä ilmi. Pakkausmerkinnöillä on noudatettu Valviran ohjeistusta, Leinonen tarkentaa Makuja.fi:lle.

Asiaa ei ole Stadin Panimossa ennen kohua edes ajateltu

Keskustelun herättämistä tunteista Stadin Panimossa Leinonen kommentoi:

– Hiukan ristiriitaisia tunteita. Voin toki myöntää, että emme ole edes ajatelleet, että tällaista asiaa tulisi edes pohtia, kun olemme tätä tölkkiolutta lähteneet tekemään.

Tuotemerkintöjä olisi Leinosen mukaan pitänyt miettiä tarkemmin alkuvaiheessa.

– Myönnämme, että kyseessä on ollut virhearvio, mutta mielellään tietty kokisimme, että tuote itse puhuisi puolestaan. Sen sijaan, että käytetään energiaa näiden asioiden miettimiseen, ihmiset rohkeasti maistaisivat olutta ja muodostaisivat mielipiteensä siltä pohjalta, Leinonen sanoo.

Itse olut on tärkeintä

Stadin Panimon varatoimitusjohtaja Arto Leinonen luottaa asiassa kuluttajien arvostelukykyyn.

– Lähtisin siitä, että kuluttajat ovat arvostelukykyisiä ja luottavat lähtökohtaisesti itse asiaan, eli olueen. Kritiikkiä pakkausmerkinnöistä on tietysti tullut ja meillä sen enempää kuin Olvillakaan ei ole mitään estettä sille, että asiaa ei voitaisi kertoa. Ja on toki kerrottukin.

Tarkennuksena aiheeseen liittyen: Ainoastaan American Lager -tölkkiolut valmistetaan Iisalmella. Muut Stadin Panimon tuotteet valmistetaan Helsingissä.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!