Ruokaharrastus on muuttanut muotoaan: ”Nykyisin voi hifistellä ihan millä vaan”
![Copyright: Shutterstock. ruoanlaitto leikkuulauta](https://im.mtvuutiset.fi/image/6624212/landscape16_9/1600/900/49177f5dd51993627744a78b6009d0c7/Js/ruoanlaitto-leikkuulauta.jpg)
Ruokahifistely voi alan ammattilaisten mukaan tarkoittaa todella yksinkertaista, mutta äärimmäisen hyvin tehtyä ruokaa.
Kun puhutaan ruokahifistelystä, monelle nousee ensimmäisenä mieleen fine dining, vaikka sanalla on nykyisin paljon laajempi merkitys. Helsingin kaupungin ruokastrategin Milla Visurin mukaan ruokahifistely on muuttanut muotoaan arkipäiväisemmäksi, eikä enää voida puhua voimakkaasti kasvavasta ilmiöstä. Tästä huolimatta teemat ruokahifistelyn taustalla ovat edelleen todella mielenkiintoisia, ja tulevat Visurin mukaan säilymään ajassa.
– Molekyyligastronomian tyyppisestä kikkailusta on siirrytty enemmänkin intohimoiseen perehtymiseen, mikä voi näyttäytyä esimerkiksi raaka-aineisiin perehtymisenä ja niistä kaiken irti ottamisena, Visuri selitti Kespron ruokailmiöt 2018 -tutkimuksen julkistamistilaisuudessa.
Ruokahifistelyssä on siis nykyisin ennen kaikkea kyse perusasioiden äärelle palaamisesta, joskin hyvin intohimoisesti ja pedantisti tehden.
Ruokahifistelyä ei myöskään enää mielletä vain ravintoloiden yksinoikeudeksi, vaan nykyisin kuka tahansa meistä voi lähteä hifistelemään kotikeittiössään itse valitsemillaan raaka-aineilla.
– Nykyisin voi hifistellä ihan millä vaan! Hifistelyssä ei ole hirveästi rajoja, sillä kaikesta voi tehdä trendejä ja hifistelyä.
***
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Kirsin lihapiirakat uunissa
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Mustikkapiirakka airfryerissa
-
Helppo marjapiirakka – onnistuu puolukoista, mustikoista tai vaikka herukoista
-
Kananmunakastike – legendaarinen kastike perunoille tai kalalle
-
Paistetut kantarellit
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka