Leyla on säilönyt ranskalaisia, pizzoja, hampurilaisia ja muita herkkuja kaapissaan jo useamman vuoden ajan – eikä roskaruoka ole muuttunut ajan kuluessa miksikään!
Elif Kandemirin äidillä, Leylalla, on erikoinen harrastus: hän keräilee pikaruokaa ja säilyttää sitä sitten aivan liian pitkään.
Elif teki äidistään vahingossa nettijulkkiksen jaettuaan TikTokissa videon kaapista, jossa äiti säilöö esimerkiksi Dominos-ketjun pizzaa ja McDonald'sin hampurilaisia, kertoo Insider.
Äiti säilyttää ruokia vuosikausia kaapissa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Videolla Elif kertoo, että Leyla on ravintofysiologi. Briteissä äitinsä tapaan asuvan Elifin mukaan kaapin lokeroissa lepää ruokia, joita moni englantilainen syö hyvin usein. Videolla on jo neljä miljoonaa katselukertaa.
Lue myös: Ravintola toi myyntiin maailman kalleimmat ranskalaiset – näin överiin settiin et Mäkkärissä tai Hesessä törmää:
Löysi vuonna 2019 pizzan, säilöi sen – ja innostui
Leyla kertoi innostuneensa pikaruoan säilömisestä vuonna 2019: tuolloin hän löysi puolikkaan pizzan, jonka hänen poikansa ja tämän tyttöystävä olivat tilanneet. Leyla opiskeli tuohon aikaan yliopistossa ja tutki erityisesti ultraprosessoituja ruokia, transrasvoja ja pikaruokaa.

