Onko tässä Suomen paras munkki? Tajuttoman hyvä perinneherkku myy kesäisin kuin häkä
Herkullisia munkkeja on monenlaisia, mutta Kotkasta saattaa löytyä yksi Suomen parhaista.
Erilaisia paikallisia perinneherkkuja mahtuu Suomen kartalle pilvin pimein. Oletko esimerkiksi kuullut tamperelaisten omasta pärämätsistä?
Kotkalaisille erityisen rakas perinneleivonnainen on munkki nimeltään posso. Posso on ainakin monen kotkalaisen mielestä Suomen paras munkki. Possoja Kotkassa on valmistanut jo yli puolen vuosisadan ajan esimerkiksi Kotkan Leipä Ky.
– Munkkiposso, joka tunnetaan Kotkassa paremmin nimellä posso, on suussa sulava sokerinen herkku, leipomosta kuvaillaan.
Kotkan Leivästä kerrottiin MTV:lle jo vuonna 2017, että possojen menekki on hurjaa kesällä – erityisesti Kotkan Meripäivien aikaan.
Possoperinteen syntyä ei kukaan osaa tarkemmin kertoa, mutta possoja on Kotkassa valmistettu tiettävästi jo yli 70 vuotta.
Vierailimme taannoin Kotkan Sutelassa sijaitsevassa Leistin Leipomossa, joka tunnetaan niin ikään possoistaan. Leipomo on perustettu vuonna 1955 ja possoja on tehty alusta asti. Leipomoyrittäjä Antti Muuri selvensi MTV:lle tavallisen munkkipossun ja posson erot.
– Tavallinen munkkipossu on paksu ja pullamainen, posso sen sijaan litteä ja rapea. Taikinoissa on eroa. Posso myös paistetaan nopeasti kuumassa, jolloin se saa rakenteensa.
Mitä posson sisältä paljastuu, miten possoja valmistetaan ja mitä leipomoyrittäjä Antti Muurille kävi, kun hän aiemmin söi possoja päivittäin? Kurkkaa videolta!
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Kirsin lihapiirakat uunissa
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Mustikkapiirakka airfryerissa
-
Helppo marjapiirakka – onnistuu puolukoista, mustikoista tai vaikka herukoista
-
Kananmunakastike – legendaarinen kastike perunoille tai kalalle
-
Paistetut kantarellit
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka