Oletko maistanut tätä kasaridrinkkiä? MTV testasi yhdeksän helsinkiläisbaarin versiot: "On iltoja, jolloin yksi pöytä tilaa niitä 17"

Näin valmistuu espresso martini 1:38 Näin valmistuu espresso martini

Helsingissä voi tilata monenlaisia versioita klassisesta Espresso Martinista.

Vaikka Espresso Martini on coktailien klassikko, ei se ole kuitenkaan muuttumaton.

Varsinkin kahvin ystäville maistuva drinkki ei ole välttämättä aina kärkikahinoissa, kun jaetaan suosituimpien cocktailien kärkisijoja, mutta se on kuitenkin vakiinnuttanut tasaisen suosionsa ravintoloissa ja drinkkibaareissa.

Espresso Martinin valmistaminen saatetaan mieltää vaivalloiseksi, mutta nykyään sen tilaamisesta eivät tuskastu baarihenkilökunta eivätkä asiakkaat, sillä drinkin sekoitus onnistuu ennakkovalmistelujen ansiosta näppärästi.

MTV Uutiset kiersi yhdeksän ravintolaa ja drinkkibaaria Helsingissä, selvittääkseen millaisia versioita kasariklassikosta on tarjolla.

Miksi Espresso Martini on suosiossa juuri nyt?

1980-luvulta peräisin oleva Espresso Martini on ollut Pernod Ricardin brand ambassador Henri Lahden mukaan esimerkiksi Lontoossa  ja Australiassa aina suosittu, vaikka juoman suosio globaalisti jonkin verran aaltoileekin.

Espresso Martinin nykyiseen suosioon vaikuttaa muun muassa sen merkittävästi helpompi valmistaminen.

– Monella baarilla on ollut se ongelma, ettei Espresso Martinia olla pystytty valmistamaan ilman espressokonetta. Cold brew -kahvin suosion myötä baareissa on tajuttu, että voidaan valmistaa myös vahvaa kylmäuutettua kahvia, Lahti kertoo.

Vaikka joidenkin mielestä cold brew ei ole aivan sama asia kuin espresso, helpottaa se kuitenkin drinkin esivalmisteluja huomattavasti, kun juomapohjaa voi tehdä isomman satsin valmiiksi baariin, eikä sitä tarvitse esimerkiksi espresson tavoin jäähdyttää ennen drinkin valmistusta.

Alkuperäisessä Espresso Martinin ohjeessa käytetään espressoa, kahvilikööriä sekä vodkaa. Variaatioita juomalle on kuitenkin lukuisia erilaisia.

– Sen voi valmistaa rommista – tequilasta tulee loistava Espresso Martini! Tietysti voi käyttää lukuisia erilaisia kahveja tai tehdä juomasta enemmän cappuccino-tyyppisen ja käyttää maitoa tai kermaa.. Oikeastaan kaikki mikä toimii kahvin kanssa, voisi istua myös Espresso Martinin maailman, Lahti luettelee.

Kämp bar

Hotelli Kämpin aulabaariin sopii täydellisesti klassinen versio Espresso Martinista. Kämpin juoma sisältää vodkaa, Kahluaa, espressoa sekä lusikallisen vaniljasiirappia. Vahvan espressopohjansa ansiosta juoma on kierroksen "vahvimman" makuinen, mutta vaniljasiirappi antaa juomalle pyöristävää makeutta.

Kämp Barin baarimestari Joona Kurkelan mukaan Espresso Martineja tilataan Kämp Barissa melko paljon.

– Karkeasti sanottuna niitä menee noin 50–60 viikossa, Kurkela kertoo.

Juoma ei ole baarin cocktaillistalla, mutta asiakkaat osaavat tilata klassikkoa myös listan ulkopuolelta.

The Guardianin artikkelin mukaan baarimestarit jopa vihaisivat Espresso Martinien valmistamista, sillä se vaatii tuoretta espressoa ja julmetusti ravistamista.

Kurkela tavallaan ymmärtää ajatuksen sen takana, että drinkkiä pidetään hankalasti valmistettavana, koska espresso pitää erikseen valuttaa juomaa varten. Toisaalta kaikkien drinkkien valmistamiseen vaaditaan työtä.

Kurkelan mukaan kyse onkin juuri ennakkovalmisteluista ja siitä, miten hyvin asiat ovat tiskin takana järjestyksissä.

Ravintola Grotesk

Ravintola Groteskissa Espresso Martini tarjoillaan ilman koristeita. Koristelemattomuus on baarimestari Katarina Parpalan mukaan tietoinen päätös, sillä jos jokaiseen Espresso Martiniin tipauttaisi esimerkiksi kolme kahvipapua, niiden menekki olisi melkoinen.

Groteskin versio sisältää vodkaa, Kahluaa, maustettua cold brew -kahvia ja sokeria. Mausteina on käytetty muun muassa kanelia, tähtianista, kardemummaa sekä appelsiininkuorta. Groteskin versio juomasta maistuukin ihanasti lähes jouluisalta, muistuttaen kuitenkin tunnistettavasti edelleen alkuperäistä juomaa.

Drinkki sisältää myös ripauksen suolaa, joka antaa sille loppusilauksen ja pyöristää hieman kahvin katkeruutta.

Espresso Martinin menekki vaihtelee Parpalan mukaan paljon, perjantain ja lauantain aikana drinkkejä menee noin 20–40 annosta. 

– Meillä on kantiksia, ja jos he näkevät että se on listalla, he innostuvat tilaamaan Espresso Martinin. Sitten kun drinkki ei ole listalla, se pääsee vähän unohtumaan ihmisiltä, Parpala selittää.

Liberty or Death

Liberty or Deathin Espresso Martini poikkeaa muista kierroksen juomista merkittävästi siinä, että sen valmistuksessa ei ole tavallaan käytetty kahvia. Drinkkibaarin baarimestari Hanna Karlson kertoo, että kahvin maun juomaan tuo espressopavuilla maustettu vodka.

– Hauskaa, että vaikka ei käytä oikeaa kahvia, drinkkiin tulee kuitenkin kahvimainen vaahto, Karlson selittää innoissaan drinkkiä valmistaessaan.

Karlson kertoo, että baarissa ei ole kahvikonetta, minkä vuoksi Espresso Martinin valmistaminen on ollut aikaisemmin hieman hankalaa. Nyt drinkkiä varten on tehty kuitenkin "kunnon resepti".

Kahvipavuilla uutetun vodkan lisäksi juoma sisältää Merlet C2 Cafe- likööriä sekä hieman sokeria.

Liberty or Deathin drinkki yllätti täysin, huomioon ottaen, ettei siinä tosissaan ollut kahvia. Juoma oli ehkä kaikista kierroksella maustetuista tujuin, mutta sopii jotenkin oivallisesti koko paikan tyyliin. Ei supermakea, muttei katkerakaan.

Karlson kuvaileekin drinkkiä ehkä hieman jenkkityyliseksi.

Karlsonin mukaan Espresso Martini nousee drinkkibaarissa helposti kymmenen myydyimmän juoman joukkoon. 

– Päädyimme siihen, että kun Espresso Martineja nyt menee, pidämme aina pullon aineksia valmiina, Karlson kertoo.

Lily Lee

Hieman eksoottisempaa makumaailmaa drinkiltään kaipaavan kannattaa suunnata Lily Lee -ravintolaan, jossa Espresso Martinia maustavat cold brew -kahvin lisäksi kookoskerma, vodka, Kahlua sekä Averna -katkero. 

Talon oma versio Espresso Martinista kulkeekin ravintolassa nimellä Kopi Kawaii cocktail.

– Kookoskerma tuo siihen täydellisen kermaisuuden ja pehmeyden. Diggaan siitä, että siinä on se Avernan pieni yrttisyys taustalla, baarimestari Joni Hapuoja kuvailee juomaa.

Juoma maistuukin jopa hieman trooppiselta kookoskerman ja katkeron sisältämän appelsiininkuoren ansiosta.

Hapuojan mukaan Kopi Kawaii cocktail on mietitty listalla juuri ruoan jälkeen tilattavaksi juomaksi.

Juoman menekki riippuu Hapuojan mukaan paljon päivästä. Perinteinen Espresso Martini ei ole listalla, mutta jos joku sellaisen haluaa, onnistuu senkin teko.

– Totta kai teemme myös klassikkojuomia, mutta mieluiten tietysti tarjoamme aina tätä omaa versiota, Hapuoja selittää.

Vaikka kookos onkin makuna hieman mielipiteitä jakava, palaute on ollut Hapuojan mukaan pääsääntöisesti vain hyvää.

Lily Lee on ensisijaisesti ruokaravintola, mutta varsinkin perjantaisin ja lauantaisin moni käy Hapuojan mukaan ravintolassa pelkästään drinkeillä. Ennen ravintolasalia, tilasta löytyykin "lounge-puoli", jonne saa tilattua drinkkien kaveriksi myös ruokaa.

Boon Nam

Modernia thairuokaa tarjoileva Boon Nam on kehittänyt niin ikään Espresso Martinista oman, hivenen eksoottisemman versionsa.

Ravintolan oma Espresso Martini, Boon Kopitini sisältää thai-kahvia, Kahluaa, vodkaa, espressoa sekä appelsiininkukkavedellä maustettua kookoskermaa.

Maustettu kookoskerma on kuulemma henkilökunnankin keskuudessa niin suosittua, että ylimääräiset vaahdot katoavat nopeasti vapaaehtoisten suihin.

Thai-kahvissa on itsessään melko tuhti pohja juomalle, jota tasapainottaa ihanan raikas kookoskerma. Suussa ne sekoittuvat täydelliseksi yhdistelmäksi.

Drinkkiä menee kuulemma melko paljon ja sitä tarjotaan nimenomaan jälkiruokana. 

Runar

Cocktailbaari Runar on tunnettu melko innovatiivisesta lähestymistavastaan cocktaileihin, mutta Espresso Martinin kohdalla ollaan pysytty hyvin klassisella linjalla.

– Yleensä meillä ei kauhean monessa asiassa ole sellainen klassinen lähestymistapa, mutta tässä nyt haluttiin tehdä sellainen, baarimestari Oliver Ciulla kertoo.

Runarin Espresso Martini edustaakin hyvin tyylipuhdasta suoritusta ripauksella suolaa, mutta on selvästi hieman makeampi, kuin esimerkiksi Kämp Barin tiukasti espressonmakuisempi versio.

Runarin juoma sisältää cold brew -kahvia, vodkaa, Kahluaa, sokeria sekä ripauksen suolaa.

Ciullan mukaan sen jälkeen kun Espresso Martini otettiin listalle, sitä on alkanut mennä mukavasti. Osa asiakkaista tulee puhtaasti Espresso Martinin takia baariin, minkä vuoksi juoma on listalla nyt pysyvästi.

The Cock

Ravintola The Cockin lähestyminen Espresso Martiniin on myös hyvin klassinen ja ilahduttavasti täysin tasapainossa. Juomassa on riittävästi vahvaa espresson makua ja makeutta, mutta kumpikaan ei dominoi.

Juoma sisältää vodkaa, Kahluaa sekä espressoa.

Espresso Martini on melko vakiintunut juoma The Cockissa, onhan se kirjailtu jopa yhteen ravintolan ikkunateippauksista. Baarimestari Mikko Laitisen mukaan juoman suosio kuitenkin nousee ja laskee hieman kausittain. 

– On niitä iltoja kun menee kolme ja sitten on niitä iltoja, kun pelkästään yksi pöytä tilaa 17. Tiettyjen klassicocktailien, kuten Irish Coffeen tai Espresso Martinin kohdalla on usein niin, että kun yksi näkee, että sellainen menee pöytään, aletaan niitä tilaamaan muihinkin pöytiin, Laitinen kertoo.

Se, aiheuttaako seitsemäntoista Espresso Martinin tilaaminen henkilökunnalle hikikarpaloita otsalle, riippuu Laitisen mukaan ennakkovalmistautumisen tilasta. The Cock valmistaa juoman käsin tuoreesta espressosta, joten jos espressoa ei ole vuoron alussa valmistettu etukäteen valmiiksi, juoman valmistuksessa saattaa hetki mennä.

Wellamo

Katajannokalla sijaitseva bistro Wellamo sai elokuussa 2021 uudet omistajat. Pienessä mutta viihtyisässä ravintolasalissa on tunnelmaa ja usein kuulemma juuri jälkiruoaksi tilattu Espresso Martini tarjoillaan pöytään somassa keraamisessa kannussa, josta tarjoilija kaataa sen laseihin.

Maku on suoraan sanottuna hurmaava ja vie ajatukset saman tien Fazerina-suklaaseen, olematta kuitenkaan missään nimessä liian makea.

Wellamon Espresso Martini sisältää appelsiinin kuorella maustettu vodkaa, Kahluaa sekä cold brew -kahvia.

Efe Yetiskul Wellamosta kertoo, että Espresso Martineja tilataan ravintolassa sekä alkudrinkeiksi että aperatiiveiksi.

Espresso Martini valmistetaan perinteisesti juomaravistimessa sekoittamalla, mutta Wellamossa ei pääsääntöisesti ravisteta mitään juomia.

Ravistusefekti saavutetaan sauvasekoittimen ja jäämurskan avulla, jonka ansiosta juomat ovat aina tasalaatuisia.

The Bull and the Firm

Sörnäisissä sijaitseva The Bull and The Firm tarjoaa Wellamon tapaan appelsiininkuorilla maustettua Espresso Martinia.

Ravintolan versio drinkistä sisältää appelsiinin kuorella maustettua vodkaa, Kahluaa, cold brew -kahvia, ripauksen suolaa sekä angostura bittersejä.

Vaikka juoma muistuttaakin paljon Wellamon versiota, angostura bittersit tuovat juomaan harkittua yrttisyyttä, joka toimii mainiosti.

Daniel Laune huutelee baaritiskin takaa, että mikään drinkki ei sovi niin hyvin jälkiruoaksi, kuin Espresso Martini.

Laune paljastaa, että Irish Coffee on hänestä maailman ärsyttävin juoma valmistaa. Nyt jos joku haluaa ravintolassa Irish Coffeen, hänet yritetään käännyttää Espresso Martinin suuntaan.

Jos siis pidät Irish Coffeesta, kannattaa suosiolla kokeilla välillä Espresso Martinia.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat