Keittiömestari Hans Välimäki avaa uuden rennon cocktail-kuppilan Helsinkiin. Bardem on intiimi ja rento kuppila, josta saa hanaolutta, cocktaileja sekä pientä purtavaa.
Hans Välimäen ja Arto Rastaan ravintola Penélope avasi ovensa Mikonkadulla vuosi sitten marraskuussa. Nyt ravintola laajentaa toimintaa ja marraskuusa Penélopen kulman taa, Helsingin Yliopistonkadulle aukeaa 40 asiakaspaikkainen baari nimeltään Bardem.
– Bardemin idea on pyrkiä rikkomaan jo ehkä hieman rasittavaksikin käynyttä kaavaa, jossa henkilökunta kertoo juurta jaksaen kaiken, mitä juomien sekoittamisesta tietää. Haluttiin tehdä asia aivan päinvastoin. Miljöö ja foorumi ovat baari, mutta samalla haluttiin tehdä jatkumo ravintola Penélopelle. Kuka tahansa on tervetullut. Panostamme laatuun ja hinnat ovat hyvinkin maltillisia. Myös savukoneet on tilattu, Välimäki virnuilee.
Cocktaileilla on alusta saakka ollut tärkeä rooli Penélopessa, ravintolan baarimestari Miikka Geitel on luonut Penélopelle koko joukon ainutlaatuisia drinkkejä.
– Bardemia varten annettiin Miikkalle sellaiset ohjeet, että jokaisen juoman täytyy lähteä likipitäen valon nopeudella, maistua loistavalta sekä tietty näyttää uskomattomalta. Käytettiin keskustelun pohjina viime kesäistä suursuosikkia Penélopen jäätelömäistä drinkkiä ’Zolaria’, joka oli rakennettu kuten S-kirjaimella alkava esikuvansa, mutta sillä erotuksella, että kyseessä oli ihan tyylipuhdas K-18 luokituksen saava aikuisten jäätelö, joka löytyi drinkkilistaltamme, Arto Rastas paljastaa.


