Oletko maistanut? Halpa ja terveellinen "pikaruoka", jota suomalaiset syövät hämmentävän vähän

Ethän heitä kukkakaalin lehtiä roskiin? Näin hyödynnät ne herkulliseen salaattiin 2:11 Ethän heitä kukkakaalin lehtiä roskiin? Näin hyödynnät ne herkulliseen salaattiin
KATSO MYÖS VIDEO: Moni ei ole tajunnut käyttää ruokakaupan edullista herkkua: "Ehdottomasti lautaselle roskiksen sijaan!"

Onko sinulla ennakkoluuloja ruusukaalia kohtaan? Nyt on aika heittää ne romukoppaan, muistuttaa MTK. 

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK muistuttaa jälleen lokakuun kunniaksi sesongissa olevan ruusukaalin monista käyttömahdollisuuksista. Tämä maukas pallero on edullista pikaruokaa parhaimmillaan. Ruusukaalin kypsennys ei nimittäin kauaa kestä. 

Suomessa vietettiin valtakunnallista ruusukaaliviikkoa viikolla 41 (9.–15.10.2023). 

MTK:n mukaan Suomessa syödään edelleen ruusukaalia kovin vähän. Keskivertosuomalainen popsii ruusukaalia vuoden aikana vain 40–50 grammaa, mikä vastaa noin yhtä isoa ruusukaalia. Vertailun vuoksi valkokaalia, joka on Suomen suosituin kaali, syödään noin kolme kiloa vuodessa henkilöä kohti.

– Valmisruoissa on tosin myös valkokaalia, ja sitä on tarjolla julkisissa keittiöissä esimerkiksi lounasruoissa. Lisäksi valkokaalia saa vuoden ympäri, kun ruusukaalin lyhyehkö sesonki osuu syksylle, sanoo ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen MTK:sta.

Ei lainkaan kitkerää

Jotkut saattavat karttaa ruusukaalia, koska sen maku on saattanut tuntua kitkerältä. Nykyisistä ruusukaalilajikkeista on kuitenkin jalostettu enin kitkeryys pois.

– Ruusukaalilajikkeet ovat kehittyneet. Uudet lajikkeet ovat pehmeämmän makuisia ja kitkeryys on poissa. Jos on syönyt kymmenen vuotta sitten kitkerän ja ylikypsän ruusukaalin, kannattaa kokeilla uudestaan, Siivonen kannustaa.

Ruusukaalien käyttö: Testaa rieskapizzassa

Mitä kaikkea ruusukaalista voi sitten kokata? Lue täsmävinkit viime syksynä julkaisemastamme jutusta.  

MTK suosittelee kokeilemaan ruusukaaleja myös pizzaan. Satokausi-keittiön kehittelemissä ruusukaalipizzoissa pohjan virkaa toimittavat kaupan valmiit perunarieskat, joille kasataan paahdettujen ruusukaalien lisäksi valkosipulista kermaviilikastiketta, mozzarellaa sekä marinoitua punasipulia. 

– Viimeistele valmiit pizzat raa’alla suikaloidulla ruusukaalilla ja hienonnetulla tillillä. Makuyhdistelmä karkottaa takuulla viimeisetkin kehnot ruusukaalimakumuistot, MTK:sta vinkataan.

Ruusukaalipizzat perunarieskoilla

8 kpl
Valmistusaika: 1 tunti

  • 12 + 2 kpl kotimaista ruusukaalia
  • 2 tl kotimaista hunajaa
  • 1 kpl pieni kotimainen punasipuli
  • 1 dl kotimaista omenasiiderietikkaa
  • ¼ dl vettä
  • 2 kpl kotimaisia valkosipulinkynsiä
  • 1 tlk (200 g) kermaviiliä
  • 1 pnt tilliä
  • 250 g kuivaa mozzarellaa viipaleina
  • 8 kpl valmista perunarieskaviipaletta
  • suolaa, pippuria ja sokeria maustamiseen
  • rypsiöljyä ruusukaalien paahtamista varten

Halkaise, kuori ja suikaloi punasipuli. Laita se pieneen kulhoon etikan ja veden kanssa. Lisää suolaa, pippuria ja sokeria. Hienonna ¼ pnt tilliä ja lisää kulhoon. Anna sipulien maustua.

Huuhtele ja valmista ruusukaalit poistamalla kannat ja uloimmat lehdet. Laita ne leivinpaperilla peitetylle uunipellille kuorimattomien valkosipulinkynsien kanssa. Pirskota päälle öljyä, hunajaa, suolaa ja pippuria. Paahda 180 asteisessa uunissa 15–20 minuuttia.

Suikaloi kaksi ruusukaalia ohuiksi suikaleiksi. Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Purista paahdetut valkosipulinkynnet ja sekoita kermaviilin kanssa. Lisää hienonnettua tilliä sekä suolaa ja pippuria maun mukaan.

Levitä perunarieskojen päälle kermaviilikastiketta ja mozzarellaa. Aseta kolme ruusukaalin puolikasta ja marinoitua sipulia jokaiselle pitsalle. Lisää mozzarellaa päälle.

Paista ruusukaalipitsoja uunissa 10–15 minuuttia, kunnes juusto saa hieman väriä.

Anna pizzojen jäähtyä hetken ennen tarjoilua. Viimeistele suikaloidulla ruusukaalilla, marinoidulla punasipulilla ja tillillä.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!