Mainos

Nerokas ohje Oreo-kekseistä villitsee – tarvitset vain kaksi raaka-ainetta: "Varma hitti"

Oletko sinä jo kuullut Oreo-susheista? Kyseessä on TikTokin valloittanut hittiohje, johon tarvitaan vain kaksi raaka-ainetta.

Kansainvälisen sushipäivän kunniaksi sushit hyppäävät nyt myös jälkiruokapöytään. TikTokissa nimittäin ovat jo jonkin aikaa villinneet Oreo-kekseistä valmistettavat sushit, kertoo ruokasivusto The Kitchn.

– Kuulostaa aprillipilalta, mutta ei. Oreo-sushit ovat ihan oikea, TikTokissa menestystä niittänyt juttu, kirjoittaa The Kitchn -sivuston ruokatoimittaja Naomi Tomky.

Kyse on siis Oreo-keksien nerokkaasta muuntamisesta makirullien muotoon. Miten homma onnistuu? TikTokissa demonstroidaan:

Jos video ei näy, katso se täältä.

Oreo-sushien valmistamiseen tarvitaan siis vain keksejä sekä tilkka maitoa. Toki kannattaa myös varata hieman aikaa ja hermoja rullien valmistamiseen.

Ensin kekseistä erotellaan täyte ja keksiosa. Keksiosa ajetaan muruksi maitotilkan kanssa, jonka jälkeen siitä taiteillaan norilevän tyyppinen levy. Myös täytteeseen lisätään hieman maitoa, ja sitten se levitetään keksilevyn päälle. Lopuksi koko homma rullataan sushin lailla, laitetaan hetkeksi kylmään ja pilkotaan sitten paloiksi, eräänlaisiksi makirulliksi. 

– Tämä on varma hitti lapsille ja saa hymyn huulille myös aikuisille, The Kitchn -ruokasivuston toimittaja toteaa.

Suomessa ohjetta kannattaa toki kokeilla myös kotimaisilla Domino-kekseillä.

Lähde: The Kitchn

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja