Näitä valmisruokia hamstrataan pian S-ryhmän kaupoista – siihen on selvä syy

Helppo leikkelelautanen pikkujoulu- ja joulupöytään 1:00 Helppo leikkelelautanen pikkujoulu- ja joulupöytään

S-ryhmän tilastojen perusteella yhä useampi suomalainen ostaa joulupöytään erilaisia valmisruokia. 

Videolla vinkit helpon, jouluisen leikkelelaudan koostamiseen.

Suomalaiset viettävät jälleen joulua hyvinkin perinteisin ruokamenoin, ja joulupöydissä korostuvat vuosi toisensa jälkeen tutut joulun herkut, kuten joulukinkku. Pieniä muutoksiakin kuitenkin on nähtävissä jouluruokatrendeissä, kertoo S-ryhmä.

Yhä useammat päätyvät valitsemaan kauppojen hyllyiltä valmiita vaihtoehtoja omien kokkailujen oheen. Tämä johtuu muun muassa perhekokojen pienentymisestä ja kulutusvalintojen yksilöllistymisestä.

MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla on kerrottu aiemminkin valmisruokabuumista. K-ryhmän päivittäistavaratoimialan tavarakaupan johtaja Harri Hovi kertoi keväällä, että erityisesti laadukkaasta valmisruoasta on muodostunut selkeä ruokailmiö.

– Kyseessä on yksi isoimmista muutoksista ruokakaupoissa viime vuosina, Hovi kuvaili K-ryhmän tilaisuudessa.

Valmisruoat menevät kaupaksi, koska joulu osuu tänä vuonna viikonlopulle

S-ryhmän tilastojen mukaan joulun aikaan valmiit kypsät kinkut ja kinkkusiivut ovat vuosi vuodelta suositumpia. Myös kalkkunan, valmislaatikoiden, rosollien ja sienisalaattien osuus joulupöydissä on kasvanut. 

S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa uskoo, että monet hyödyntävät nyt ruokaostoksissaan helppoja puolivalmisteita myös siksi, että tänä vuonna joulu ajoittuu viikonloppuun. Jouluruoan etukäteisvalmisteluihin ei siten ole niin paljon aikaa. Hän toivoo, että koronatilanne mahdollistaisi joulun viettämisen viime vuotta laajemmin perhepiireissä ja muissa porukoissa.

– Todennäköistä on, että jouluruokia tehdään ja tarjotaan viimevuotista enemmän. Tämä näkyy kaupassa isompina kertaostoksina sekä pakkauskokoina, Oksa arvioi.

Kala käy jouluna kaupaksi

Jouluruoista eniten suosiotaan on viime vuosina kasvattanut kala. Yleisesti ottaen pienemmät pakkaukset, mutta toisaalta laadukkaammat ja arvokkaammat kalatuotteet, kuten mädit, kiinnostavat jatkuvasti enemmän.

Suomalaisten suosikkikala joulupöydässä on lohi eri muodoissaan. Sitä ostetaan graavattuna, savustettuna ja paistettuna. 

S-ryhmän myymissä ruoanlaittotarvikkeissa leivinpapereiden kysyntä on kasvanut vuosi vuodelta. Erityisesti viime jouluna niissä oli erityinen myyntipiikki. S-ryhmän Antti Oksan mukaan vuonna 2020 alkanut leivontabuumi jatkuu edelleen, mutta tasaisempana. 

–  Kotimainen kasvatettu kirjolohi on myös kysyttyä, ja tarjolla onkin entistä enemmän kirjolohesta valmistettuja kalavalmisteita. Lisäksi myynnissä on myös monipuolisesti kala- ja äyriäissalaatteja, silli- ja silakkatuotteita sekä jättirapuja ja hummereita, Oksa luettelee.

Porkkana- ja lanttulaatikon kaltaisten jouluisten ruokien suosio on pysynyt korkeana jo pitkään. Perinteisten laatikkoruokien ohessa ovat yleistyneet uudenlaiset vaihtoehdot, kuten bataatti- ja kurpitsalaatikot. Viiden edellisen vuoden aikana laatikkoruokien myynti S-ryhmässä on kasvanut viisi prosenttia. Suurin osuus kasvusta ajoittui viime jouluun.

Suosituimmat jouluruokien oheistuotteet

S-ryhmän eniten myymät jouluruokien kylkiäiset aakkosjärjestyksessä:

  • Cola-virvoitusjuomat
  • Glögit
  • Jouluomenat
  • Kahvit
  • Klementiinit
  • Kuivatut hedelmät, kuten luumut ja rusinat
  • Luumu- ja muut marmeladit
  • Oluet
  • Piparit
  • Puuroriisit
  • Pähkinät
  • Sinapit
  • Torttutaikinat
Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.