Näin löydät hyvän ravintolan ulkomailta – Henri Alénilta huomionarvoinen vinkki: "Silloin kannattaa yleensä juosta ja kovaa"

Huippukokki kertoo Michelin-tähtien mystisestä taustasta 3:05 Huippukokki kertoo Michelin-tähtien mystisestä taustasta
Videolla Olon keittiömestari kertoo himottujen Michelin tähtien taustoista.

Huippukokit kehottavat suhtautumaan erilaisiin ravintolalistauksiin ja -arvosteluihin varauksella, ja valitsemaan ulkomailla reissatessa paikallisten suosimia ruokapaikkoja.

Kovaksi keitetyt -podcastissa huippukokit Henri Alén ja Tommi Tuominen puivat ruokamaailmaan liittyviä aiheita. Ensimmäisessä jaksossa kokit keskustelivat muun muassa siitä, mitkä asiat erottavat huippukokin kotikokista.

Tuoreimmassa jaksossa keskustelunaiheiksi päätyivät ruokakritiikki, ravintoloiden listaukset ja hyvän ravintolan löytäminen ulkomailla reissatessa. 

Syö siellä, missä paikallisetkin

Henri Alén kertoo valitsevansa ravintolan pitkälti sen mukaan, missä paikalliset käyvät syömässä. Yleensä myös paikallisten herkkukauppojen pitäjiltä saa hyviä vinkkejä laadukkaista ruokapaikoista, huippukokki vinkkaa. 

Myös Tuominen kertoo suosivansa paikallisten suosimia paikkoja ja välttelevänsä puolestaan yli kahdella kielellä kirjoitettuja ruokalistoja. 

– Vanha kunnon Michelin opas toimii todella hyvin ulkomaita koluttaessa. En välttämättä etsi niitä tähtipaikkoja, vaan hyvästä hinta-laatusuhteesta kertovan Bib Gourmand -merkinnän paikkoja, Tuominen kertoo.

"Yksi elämäni suurimpia virheitä"

Henri Alén paljastaa reissun, jossa ravintolavalinta ei mennyt täysin nappiin. Madridissa ollessaan mies halusi vierailla ravintolassa, joka tarjoaisi perinteistä espanjalaista ruokaa.

Matkailusivusto TripAdvisorin ylistävien arvioiden perusteella valittu ravintola osoittautui kuitenkin todelliseksi pettymykseksi.

– Tajusin saman tien kun astuttiin sisään, että tämä oli yksi elämäni suurimpia virheitä. Täysin ylihintaiset menut, pöydissä yksittäispakattuja grissinejä ja menu oli laaja kuin puhelinluettelo.

Alén kannustaakin suhtautumaan ravintola-arvosteluihin tietyllä varauksella.

– Jos prenikoita ja mainintoja on seinät täynnä vuodelta miekka ja kirves, silloin kannattaa yleensä juosta ja kovaa, Alén neuvoo. 

Kuuntele koko Kovaksi keitetyt -podcasti Suplasta täältä

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat