Näin "italialainen versio karjalanpiirakasta" nousi hittiruoaksi Suomessa – milloin sinä maistoit ensimmäistä kertaa?

S-ryhmä julkaisi lokakuun alussa suomalaisen ruokakulttuurin yli 400-sivuisen suurteoksen, Ruoka-Kalevalan. Tuore teos on oodi suomalaiselle ruoalle ja suomalaisten rakkaimmille makumuistoille. Ruokapöydissämme paikkansa vakiinnuttanut italiantuliainen, pizza, herättää monessa uuninlämpöisiä muistoja.

Näin pizza tuli Suomeen

Suomalaiset tutustuivat pizzaan verrattain hitaasti: läpi 1960-luvun Suomessa toimi vain kaksi pizzeriaa, toinen Haminassa ja toinen Lappeenrannassa. Aluksi eksoottiselta tuntunut ruokalaji levisi 70-luvulla suomalaisten sydämiin ja makumieltymyksiin niin nopeasti, että se herätti pohtimaan kulttuurillisia syitä menestyksen takana. Joidenkin arvioiden mukaan pizza muistutti kansalaisia etäisesti karjalanpiirakasta.

– Muistan, kun evakkomummoni Karjalasta söi ensimmäisen kerran ”pipsaa” ja ihastui siihen niin, että alkoi valmistamaan sitä itsekin meille lapsille, kertoo yksi makumuiston lähettäjä.

Karjalanpiirakkaa ja pizzaa yhdistääkin useampi seikka. Ensinnäkin, alkuperäiset karjalanpiirakat eivät aina mahtuneet kämmenelle, vaan ne saattoivat olla suuria ja pyöreähköjä – kuten pizzatkin. Toisekseen, molemmat suolaiset herkut olivat alun perin köyhän kansan ruokaa. Lisäksi ruokalajien valmistusmenetelmät ovat samankaltaiset, sillä pizza paistetaan kiviuunissa, piirakat leivinuunissa. Molempien menetelmien ihanteellinen päämäärä on luoda ohut ja rapea taikinakuori. Myös periaate sekä pizzan että karjalanpiirakan takana on sama: taikinapohja täytetään muilla ruoka-aineilla.

Kuten karjalanpiirakoita, myöskään pizzaa jaksaa enää harva ryhtyä itse leipomaan. Pizzerioiden suosion jälkeen suomalaisen pizzan tarina on jatkunut valmisruokana.

Saarioisten tuotekehitysohjelmassa mainittiin jo vuonna 1973 valmispizza, jota nykyään kutsutaan lämpimästi roiskeläpäksi, lätyksi, frisbeeksi, kiekko- ja kumipitsaksi, kytkinlevyksi tai vaikka kengänpohjaksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kun Saarioisten valmispizza tuli vuonna 1981 kauppoihin, se oli välittömästi myyntimenestys. Reseptiin ei ollakaan kultaisen kasarin jälkeen kajottu.

Makumuistoja pizzasta

– Kahdeksankymmentäluvun lopulta Saarioisten pitsa on seurannut minua elämässäni. Se on ollut mm. festariruokaa vuosituhannen vaihteessa Nummirokissa. Eli rock, rauha ja pitsa. Joku sanoo Saarioisten pitsaa roiskeläpäksi. Mutta minäpä kerron, mikä on roiskeläppä oikeasti. No se on poikamiehen kaksi kuukautta pesemättä ollut valkoinen paita.

– Äitini tilasi silloin (70-luvulla) suosiossa ollutta ruokakorttisarjaa, ja muistan hihkuneeni ilosta, kun löysin tämän himoitun ruuan ohjeen eräästä lähetyksestä. Kun tarpeeksi kauan kärtin, niin äiti suostui sitä lopulta tekemään. (…) En enää muista, miltä tämä ensimmäinen kokeilu maistui, mutta seuraavana päivänä leuhkin kavereilleni, että nyt minäkin olen saanut maistaa sitä pizzaa. Kirjoitin siitä jopa äidinkielen tunnilla aineen, joten tämä ruokakokemus oli todella järisyttävä tapaus pienen tytön elämässä.

– Lapsuudessani lauantai oli aina pizzapäivä. Silloin kokoonnuttiin perheen kesken saunomaan, tekemään pizzaa, katsomaan televisiota ja viettämään aikaa yhdessä. (…) Perinne jatkui vuosia, ja ajan myötä mukaan liittyi tyttö- ja poikaystäviä. Jossain vaiheessa jokaviikkoinen pizzapäivä jäi menneisyyteen, kun elämäntilanteet muuttuivat, mutta vielä nykyäänkin kokoonnumme silloin tällöin yhdessä, kukin perheineen, paistamaan pizzaa ja viettämään aikaa yhdessä lauantaisin.

Lähde: Lähde: Ruoka-Kalevala - eli makumuistoja Suomesta (SKS 2017)

***