Muna päivässä pitää diabeteksen loitolla? Suomalaistutkijat löysivät uuden hyvän syyn popsia kananmunia

shutterstock_1172598010
Kananmunien syöminen päivittäin voi pienentää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Kuvituskuva. Shutterstock

Itä-Suomen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan yksi kananmuna päivässä on yhteydessä pienempään diabetesriskiin.

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan keskimäärin yhden kananmunan syöminen päivittäin lisää sellaisten verenkierron aineenvaihduntatuotteiden määrää, jotka ovat yhteydessä pienenpään kakkostyypin diabeteksen riskiin.

Perinteisesti kananmunien syömistä on kehotettu rajoittamaan ruoka-aineen runsaan kolesterolipitoisuuden vuoksi. Kananmunassa on kuitenkin poikkeuksellisen runsaasti myös erilaisia bioaktiivisia yhdisteitä, joilla on havaittu olevan suotuisia vaikutuksia elimistön toimintoihin. Kananmunan terveysvaikutuksia onkin vaikea päätellä pelkästään sen sisältämän kolesterolin perusteella.

Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmä on jo aiemmin kertonut, että keskimäärin yksi kananmuna päivässä on yhteydessä pienenpään kakkostyypin diabeteksen riskiin keski-ikäisillä miehillä. Uusimman tutkimuksen tarkoituksena oli etsiä yhdisteitä, jotka voisivat selittää yhteyttä.

Analyysissa havaittiin, että eniten kananmunia syöneiden miesten verinäytteissä oli enemmän tiettyjä lipidiyhdisteitä. Samaisia yhdisteitä löydettiin myös niiltä miehiltä, joille ei kehittynyt kakkostyypin diabetesta. Lisäksi tutkimusryhmä havaitsi, että aminohappo tyroksiini ja useat muut verestä mitattavat yhdisteet ennustavat kohonnutta kakkostyypin diabeteksen riskiä.

Tutkijat huomauttavat, että ennen lukkoon lyötyjä johtopäätöksiä vaaditaan vielä lisää solutason tutkimuksia sekä ihmisillä tehtyjä kokeellisia tutkimuksia.

Tutkimus julkaistiin Molecular Nutrition and Food Research -tiedejulkaisussa.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.