Leivoitko sinäkin ”hirviötorttuja”? Fazer paljastaa, miksi joulun hittiherkut eivät ota onnistuakseen

tähtitorttu vihreä kuula
Fazerin Vihreä kuula -torttuja on myynnissä tänä vuonna kahden kuukauden ajan. Fazer

Vihreä kuula -tähtitortut eivät jääneet vain yhden joulun hitiksi, vaan näitä vihreitä suosikkeja himoitaan myös tänä vuonna.

Ensimmäiset Vihreä kuula -torttureseptit ilmestyivät vuoden 2017 lopulla, kun kotikokit alkoivat testaamaan Vihreitä kuulia tähtitorttujen päälle perinteisen luumuhillon sijaan. Vaikka idea klassikkokarkin hyödyntämisestä oli loistava, asiassa oli kuitenkin yksi mutta. 

Vihreät kuulat nimittäin räjähtelivät uunissa, ja kokeluista syntyi somessa nimettyjä ”hirviötorttuja”. Vihreä kuula ei nimittäin ole paistonkestävä, Fazerilta kerrotaan. 

Poimi videolta mullistavan piparitortun resepti. Artikkeli jatkuu videon alla. 


– Me Fazer Leipomoilla innostuimme kuluttajien somekokeilusta ja kotileipureiden ideoista. Niinpä halusimme kehittää vielä jouluksi 2017 Vihreät kuulat tähtitortusta oman reseptin ja paistonkestävän hillon, Fazer Leipomot Suomen markkinointi- ja portfoliojohtaja Noora Pöyhönen kertoo.

Hittitortut myyntiin yleisön pyynnöstä

Vuosi sitten Fazer toi Vihreät kuulat -tähtitortut myyntiin kahden päivän ajaksi Fazerin vierailukeskukseen, ja menestys oli huikea. 

– Ensimmäisenä päivänä tortut myytiin loppuun neljässä tunnissa. Seuraavana päivänä vierailukeskuksen edessä oli jono jo aamukahdeksalta ja tortut myytiin loppuun ennätysajassa, Pöyhänen kertoo.

Koemyynnin jälkeen ihmiset tiedustelivat, koska Vihreät kuulat tähtitorttuja saa kaupoista. Nyt Fazer Leipomot Suomi tuo tortut kauppoihin yleisön pyynnöstä.

Vihreät kuulat tähtitorttuja saa kaupoista ja Fazer Caféista kahden kuukauden ajan, marraskuun alusta vuoden loppuun saakka.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.