Härkis on käynyt kaupaksi ja napannut oman pienen siivunsa jauhelihamarkkinoista.
Kotimainen härkäpapuvalmiste Härkis täyttää nyt syyskuussa vuoden. Valmistetta syödään joka päivä yli 5500 perheessä, yrityksestä kerrotaan. Kaikkiaan sitä on myyty vuodessa huimat kaksi miljoonaa pakkausta.
– Voimme ylpeinä sanoa, että olemme päässeet osaksi tavallisten suomalaisten perheiden arkiruokaa. Jos myyntimäärää verrataan vaikkapa jauhelihamarkkinaan, niin Härkiksen osuus siitä olisi jo 2,5 prosenttia, Verso Foodin toimitusjohtaja Tomi Järvenpää sanoo.
Vuonna 2015 Verso Foodin liikevaihto oli 200 000 euroa, 2016 jo kaksi miljoonaa euroa. Seuraavaksi tavoitteena on saavuttaa 10 miljoonan euron liikevaihto. Kasvua odotetaan etenkin kansainvälisiltä markkinoilta. Tänä syksynä Verso Food aloitti tuotteidensa myynnin Ruotsiin.
Yrityksen mukaan Härkiksen menestyksen syy lienee sen helppoudessa.
– Härkis sopii erinomaisesti arkiseen ruoanlaittoon, ihan tavallisiin kotiruokiin. Sillä voi korvata lihan esimerkiksi makaronilaatikossa, pastakastikkeessa tai tortilloissa, markkinointijohtaja Tarja Ollila sanoo.

