KKV: Aino-jäätelöitä markkinoitu harhaanjohtavasti
Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n mukaan Aino-jäätelöiden markkinointi on ollut osin harhaanjohtavaa.
Kuluttaja-asiamies on ottanut syyniin Aino-jäätelön pakkausväittämät, Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV tiedottaa. KKV:n mukaan vastuullinen-termiä käytettiin Aino-jäätelön markkinoinnissa liian suurpiirteisesti ja erilaisia ympäristövaikutuksia tuotiin esiin harhaanjohtavalla tavalla. Jäätelö valmistava Froneri Finland on kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta luvannut korjata markkinointiaan.
– Vastuullisuus- ja ympäristöväittämien kanssa on oltava todella tarkka. Hyvät teot saa tietenkin tuoda markkinoinnissa esiin, mutta kaikkien on noudatettava samoja sääntöjä, ettei viherpesulle jää jalansijaa, toteaa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa.
Liian laveita väitteitä vastuullisuudesta
Kuluttaja-asiamiehen mukaan väitteet Aino-jäätelön pakkauksen vastuullisuudesta olivat liian yleistäviä, sillä väitteissä itsessään tai niiden välittömässä läheisyydessä ei täsmennetty niiden merkitystä. Markkinoinnissa korostettiin vastuullisempaa pakkausta ja pakkauksen ympäristövaikutuksia. Jäätelöpakkausten lisäksi vastuullisuutta markkinointiin televisiokanavilla, verkkosivuilla, lehdissä ja sosiaalisen median kanavissa.
Froneri Finlandin antaman selvityksen mukaan ympäristöväitteissä uutta pakkausta verrattiin aikaisempaan Aino-jäätelöpakkaukseen. Aiemmin pakkaus valmistettiin muovista, jonka raaka-aine oli peräisin fossiilisista lähteistä. Uuden pakkauksen valmistuksessa käytetään raaka-aineita, joista osa on uusiutuvia.
Kuluttajalle syntyvä kuva vastuullisuudesta oli kuluttaja-asiamiehen mukaan liian laaja.
– Vastuullisuus voi ympäristöseikkojen lisäksi olla esimerkiksi sosiaalista tai taloudellista. Vastuullisuuden osa-alueitakin voidaan arvioida monelta kannalta. Kuluttajan ei voida olettaa tietävän, viittaako väittämä vastuullisuudesta juuri ympäristötekijöihin ja jos, niin mihin näkökohtaan.
EU-komission ohjeen mukaan ympäristöväittämät ovat todennäköisesti harhaanjohtavia, jos ne sisältävät epämääräisiä ja yleisiä toteamuksia ympäristöhyödyistä ilman asianmukaista näyttöä hyödystä ja ilmoittamatta, mihin näkökohtaan väittämä viittaa. Tällaisia väittämiä ovat esimerkiksi ympäristöystävällinen, ekologinen, vihreä, biohajoava, päästötön, hiilineutraali, ilmastoneutraali tai vielä laajemmat tiedostava ja vastuullinen.
Jäätelövalmistaja ei pystynyt toimittamaan kuluttaja-asiamiehelle näyttöä esimerkiksi siitä, että väite fossiilisten raaka-aineiden vähentämisestä Aino-jäätelöiden pakkauksissa olisi totta.
Itse keksitty ympäristömerkki pakkauksissa
Aino-jäätelön markkinoinnissa käytettiin lisäksi vihreää merkkiä, jossa oli lehtisymboli ja teksti "Vastuullisempi pakkaus+". Kuluttaja-asiamies totesi, että merkki muistutti ulkoisesti erilaisia ympäristömerkkejä. Sitä ei ollut sulautettu pakkauksen muuhun tekstiin tai kuviin, vaan sitä tuotiin esiin erillisenä ja itsenäisenä leiman kaltaisena osana. Froneri Finland totesi antamassaan selvityksessä, että kyseinen lehtimerkki oli yhtiön itse kehittämä.
– Itse kehitellyt ympäristöystävällisyyteen viittaavat merkit eivät sinänsä ole kiellettyjä, mutta niillä ei saa luoda kuvaa siitä, että kyseessä olisi yleinen ympäristömerkki, joita ulkopuoliset tahot myöntävät erilaisin kriteerein”, sanoo Väänänen.
Jäätelövalmistaja ei saa jatkossa käyttää markkinoinnissaan itse kehittämäänsä ympäristömerkkiä tuomatta välittömästi sen yhteydessä esiin, että kyse on valmistajan itse kehittämästä merkistä.
Froneri Finland on sitoutunut korjaamaan markkinointiaan kuluttaja-asiamiehen vaatimalla tavalla ja Aino-jäätelön pakkauksissa tämä tulee yhtiön mukaan näkymään vuoden loppuun mennessä.
Kuluttaja-asiamiehen ratkaisun kokonaisuudessaan voi lukea KKV:n sivuilta.
Lähde: KKV
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Meksikolainen papukeitto
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Lassaka eli vähähiilihydraattinen lasagne ilman pastaa