Sosiaalisessa mediassa erityisesti Ruotsissa on vilissyt viime aikoina videoita taateleista, joista on löytynyt ylimääräistä elämää.
Kuivatut taatelit ovat nousseet viime vuosina suureen suosioon paitsi terveystietoisten ihmisten myös raakakakkuleipureiden keskuudessa.
Taateleiden suosiota on siivittänyt myös maustettujen taateleiden trendi. Moni suosii esimerkiksi suklaan, salmiakin ja kolan makuisia kuivahedelmiä karkkien sijaan.
Taatelit ovatkin hyvä korvike makeisille, vaikka mitään varsinaista terveysherkkua ne eivät todella sokeri- ja kaloripitoisina olekaan.
Lue lisää: Yhtä paljon sokeria kuin 100 grammassa karkkia
Uutta mietittävää taateleiden ystäville ovat aiheuttaneet julkisuuteen tulleet kuvat ja videot kuivattujen taateleiden sisältä löytyvistä yllätyksistä.
Sosiaalisessa mediassa julkaistujen videoiden perusteella taateleiden kätköissä on voinut olla esimerkiksi hyönteisten munia, toukkia ja hometta.
Erityisen kuuma aihe taateleiden ötökkä- ja homehavainnot ovat olleet Ruotsissa, jossa aihe on herättänyt ymmärrettävästi inhoa ja kauhistusta.
Ruotsin yleisradioyhtiön Sveriges Television SVT:n haastatteleman Ruotsin elintarvikeviraston mikrobiologin mukaan ei ole läheskään ok myydä tuotteita, joissa epäillään tuholaisia tai hometta.

