Kari Aihinen kertoo, miten perunat kuuluu oikeasti keittää – ethän sorru yleiseen vesivirheeseen?

peruna keitto suola
Shutterstock

Keittiömestari Kari Aihinen kaappasi kuopiolaisen nuoren parin keittiön ja opetti ruoanlaiton perusasioita aina nakkikeiton valmistamisesta perunoiden keittämiseen.

Kaappaus keittiössä -sarjan kahdeksannessa jaksossa tavattiin kuopiolaiset Salla ja Valtteri. Kaksikko muutti omilleen jo alaikäisinä. Halu itsenäistyä oli suuri, mutta vastuunotto omista syömisistä oli vielä lapsenkengissä.

Oikea tapa keittää perunat

Niinpä Sallan ja Valtterin avuksi saapui keittiömestari Kari Aihinen, joka opetti nuorelle parille kotiruoanlaiton salat. Aihinen muun muassa opasti, miten perunat kuuluu oikeasti keittää, ja miten valmistuu erityisen hyvä nakkikeitto.

– Ennen kuin perunat menevät sinne veteen, se (vesi) pitää maustaa suolalla, Aihinen aloittaa opastuksensa.

Samaan aikaan Salla ja Valtteri demonstroivat, miten itse normaalisti keittävät perunoita. Nuori pari laittaa potut kylmään veteen, mutta se on Aihisen mukaan väärä tapa.

– Perunat aina kiehuvaan veteen. Nyt kun vesi kiehuu, niin perunat sinne. Kuten näette, niin teidän perunavesi ei edes vielä kiehu. Teillä on siellä 620 000 litraa liikaa vettä, tai sitten liian vähän perunoita.

Aihisen mukaan vettä tulisi olla niin paljon, että perunat nippanappa peittyvät. Silloin vesi kiehuu nopeammin ja perunatkin valmistuvat sutjakammin.

Kun perunat ovat kiehuneet kypsiksi, Aihisella on vielä yksi niksi takataskussaan. Hän kaataa perunaveden pois ja nappaa palan talouspaperia.

– Minulla on tällainen tyyli, että laitan talouspaperin perunoiden päälle. Silloin se suurin kosteus imeytyy sieltä pois.


Kaappaus keittiössä MTV3-kanavalla maanantaisin kello 20

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.