"Kaikkien aikojen liharuoka" on superhelppo valmistaa – milloin söit viimeksi?
Lämmittävät pataruoat ovat syksyn ja talven herkkuruokaa. Nyt kokataan legendaarista karjalanpaistia.
Karjalanpaistia voisi kutsua yhdeksi kaikkien aikojen suomalaisista liharuoista. Tätä maukasta ja suussa sulavaa lihapataa on nimittäin valmistettu meillä jo vuosikymmenten ajan.
Parhaan lopputuloksen karjalanpaistiin saa, kun malttaa haudutella lihaa riittävän pitkään. Tätä mieltä on myös keittiömestari Kari Aihinen, joka totesi asian Kaappaus keittiössä -ohjelmassa vuonna 2019. Kapen karjalanpaistireseptin löydät Kaappaus keittiössä -ohjelman reseptiarkistosta.
Pitkään kypsyessään karjalanpaistin liha mureutuu ja luussa ja sidekudoksessa olevat makuaineet tuovat liemeen täyteläisyyttä.
Tiesitkö? Karjalanpaistista tuli karjalanpaisti vasta, kun se levisi siirtokarjalaisten mukana muualle Suomeen. Aikaisemmin karjalanpaisti tunnettiin muun muassa nimellä ruukkupaisti, pätsiliha, lihapotti sekä uunipaisti. Karjalassa paisti liittyi juhlaviin tilaisuuksiin tai teurastuksen aikaan. Jo 1950-luvulla karjalanpaisti oli koko Suomen rakastama ruoka.
Lähde: Suomi syö ja juo
Karjalanpaistin raaka-aineet
Lihatiedotys ry:n mukaan perinteisessä karjalanpaistissa voi käyttää esimerkiksi kaupan valmiiksi pakattua karjalanpaistilihaa tai ostaa itse erikseen kilon verran luullista porsaan ja naudan etuselkää, lapaa, rintaa tai kylkeä.
Karjalanpaistista tunnetaan nykyään yhtä monta muunnosta kuin on tekijöitäkin. Hotelli- ja ravintolauseon ylläpitämällä Suomi syö ja juo -sivustolla kerrotaan pataruoan raaka-aineista:
– Arkisempaan paistiin käytetään yhden eläimen lihaa, ja juhlavampaan versioon useampia eri lihoja – sian-, naudan- tai lampaanlihaa. Siitä riippuu, laitetaanko paistiin esimerkiksi sisäelimiä tai juureksia, kuten porkkanaa ja lanttua. Joissain ohjeissa on käytetty myös ryynejä ja papuja.
Karjalanpaistista on tullut yksinkertaisuudessaan ja herkullisuudessaan kaikkien suomalaisten rakastama ruoka, ja se menestyi hyvin Suomen kansallisruokaäänestyksessä syksyllä 2016. Se äänestettiin toiseksi ruisleivän jälkeen.
Nappaa ohje: Karjalanpaisti – paras perinteinen resepti
Katso myös video: Mitä on nykypäivän suomalainen ruoka?
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Suolakinuski-suklaajuustokakku
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Meksikolainen papukeitto
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Pinaattiletut ja nokkosletut – itse tehdyt voittavat kaupan versiot mennen tullen!
-
Lassaka eli vähähiilihydraattinen lasagne ilman pastaa