Ruokakauppojen säilykehyllyillä kuhisee nyt toden teolla, kun kauppaketjut lanseeraavat kilpaa uudenlaisia innovaatioita.
K-ryhmä kertoo tiedotteessaan tuovansa ruokakauppoihin helmikuussa "täysin uudenlaisen vaihtoehdon tonnikalalle". Kyseessä on Pirkka-sarjaan tuleva käyttövalmis soijarouhesäilyke, jota voi käyttää tonnikalan tapaan monenlaisissa ruoissa.
Uutuustuotesarjalla K-ryhmä haluaa vastata suomalaisten toiveisiin lisätä kasvisten määrää ruokavaliossaan.
– Uskomme, että kuluttajat löytävät uutuuden ja ottavat sen omakseen, arvelee Keskon omista merkeistä vastaava johtaja Tuuli Luoma tiedotteessa.
Kauppojen säilykehyllyille on viime vuosina ilmestynyt runsaasti erilaisia säilykeuutuuksia esimerkiksi kotimaisesta kalasta. MTV Uutiset on kertonut aiemmin muun muassa hitiksi nousseesta luonnonkalasäilykkeestä.

